Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2008.

Mary McCarthy: Memories of a Catholic Girlhood

This is an example of 'story-telling'; I arranged actual events so as to make 'a good story' out of them. It is hard to overcome this temptation if you are in the habit of writing fiction; one does it almost automatically. The most interesting thing about Mary McCarthy's autobiographical work, in my opinion, is not her tragic orphanhood and unhappy childhood among oppressingly religious relatives and grandparents, but rather her method of writing. The novel includes short stories and collections of anecdotes from McCarthy's early years and each one is followed by a brief commentary, analysing her writing methods and the process of remembering: the unreliability of memory and the fictionalisation of certain sections for the sake of filling gaps or dramatising. Personally, I find it fascinating that an autobiographer (and especially someone who is also an author of fiction and a well-known novelist) is willing to elaborate and explain her personal writing tec

Andreï Makine: Ranskalainen testamentti

Yhtäkkiä minä näin! Tai aistin koko olemuksellani kirkkaan siteen, joka yhdisti tämän sateenkaaren väreissä välkehtivän hetken toisiin hetkiin, jotka olin aikoinani saanut kokea: kaukaisen illan Charlotten kanssa, Kuku š kan surumielisen vihellyksen ja pariisilaisaamun, joka minun mielikuvituksessani verhoutui aurinkoiseen sumuun, yöllisen hetken lossilla ensimmäisen rakastettuni kanssa, kun suuri matkustajalaiva nousi syleilevien vartaloidemme viereen, ja lapsuuteni illanistujaiset, jotka jo nyt tuntuivat kuuluvan toiseen elämään... Näin yhdistettyinä nuo hetket muodostivat yksityisen maailmansa, jolla oli ikioma rytmi, erityinen ilma ja aurinko. Melkein eri planeetan. Andreï Makinen Ranskalainen testamentti nosti hänet kuuluisuuteen asuinmaassaan Ranskassa. Alun perin venäläissyntyisen kirjailijan romaani seuraa venäläisen pojan vaiheita lapsuudesta aikuisuuteen ja erityisesti hänen läheistä suhdettaan Siperiassa asuvaan ranskalaiseen isoäitiin. Kesävierailuilla isoäiti viihdyttä

Marja Björk: Posliini

Kurre kuunteli minua ja jutteli minulle enemmän kuin kotona kukaan. Hän oli minun ystäväni ja opetti minulle kaikenlaisia asioita, joista kotona ei kukaan tiennyt. Tänä kesänä olin oppinut spåran ja kakkuhaarukan ja tiesin, mikä on yökerho, vaikka Anita sanoi, että olen liian pieni tietämään yökerhoa, mutta Kurre kertoi kuitenkin. Yökerhossa oli pleipoi ja puputyttöjä. Kurre sanoi, että minun piti isona varoa pleipoita. Marja Björkin esikoisromaani käsittelee vaikeaa asiaa, pedofiliaa. Aihe on jo itsessään niin suuri tabu, että yhteiskunnan kirjoittamattomissa säännöissä on hyvin tarkkaan määritelty, miten sitä ylipäänsä saisi käsitellä. Suuri osa ihmisistä on varmasti sitä mieltä, että olisi parempi kun ei käsiteltäisi ollenkaan. Mutta aiheesta vaikeneminen tai kiertoilmaisuin siitä puhuminen ei poista ongelman olemassaoloa tai sen vakavuutta. Marja Björk ravistelee hieman pedofiliatabun häkin kaltereita tuomalla aiheeseen uudenlaisia näkökulmia. Posliini kertoo pohjoiskarjalais

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari

Hullujen karkaamisesta ei ole huolta, koska he eivät ymmärrä tämän paikan lopullista tarkoitusta. Me, joilla päässä kulkevat kirkkaat ajatukset, tiedämme, että olemme tulleet tänne kuolemaamme odottamaan. Meitä ei kukaan siedä tavallisessa maailmassa silmissään, joten meidät pidetään piilossa lähimmäistemme häpeältä. Tyhjien sielujen saari on Hanna Haurun esikoisromaani. Se on tyyliltään ja tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin Haurun varhaisemmat lyhytproosakokoelmat: inhimillisyydessään raadollinen, jopa inhorealistinen. Romaani kertoo spitaalia sairastavasta naisesta, joka erotetaan vastasyntyneestä lapsestaan ja karkotetaan hullujen ja sairaiden saarelle. Saarella on lisäksi Pappi ja Sisaria, jotka hoitavat karkotettuja heidän viimeisinä kuukausinaan ennen väistämätöntä kuolemaa. Kirjan Jumala on julma; luonto on kaunis ja voimallinen; ihmiset ovat elämänsä viime hetkilläkin omien alkukantaisten, seksuaalisten viettiensä orjia. Ihmisruumis on mätänevä, kauhistuttava, väli