Siirry pääsisältöön

Jera Hänninen: Harakkapoika

Useimmille koulun oppilaista minua ei ole. Ei vielä, mikä on ihanaa. Saa aloittaa melkein puhtaalta pöydältä. Tutustuu uusiin ihmisiin, saa ystäviä, joille pitää kutsuja. Melkein heti lukukauden alussa pidän suuret kutsut. Puutarhakutsut. Päätin sen juuri. Kutsuissani voin tutustua uusiin ihmisiin. Ottaa rennosti, tarjoilla booliakin, kuohuviinistä tehtyä kirpeän raikasta boolia, jossa lilluu kiivihedelmän viipaleita ja pakastettuja viinirypäleitä jääpalojen sijaan, oikeastaan kaikenlaisia pakastettuja hedelmänpaloja tavanomaisten jääpalojen sijaan. Luoja, kuinka nerokas keksintö. Jääpalat, ne ovat täysin poissa muodista. Pakastettuja hedelmiä niiden olla pitää.

Harakkapoika kertoo Karri Ronkaisen tarinan. Karrin isä on varsinainen suomalainen self-made man, monitoimimies ja kunnianhimoinen itäsuomalainen ravintoloitsija. Äiti taas on vähintään yhtä kunnianhimoinen ja yrittää tasapainotella rahanhimonsa ja vanhoillisen uskonnollisuutensa välillä. Karri haluaa koko lapsuutensa ajan olla joku muu, vaikkapa seikkailukirjojen tai television draamasarjojen henkilö: rikas, kuuluisa, kaikkien ihailema. Vanhempiensa rikastuttua ravintolayrityksellä hän yrittää ostaa itselleen kavereita koulussa karkilla ja rahalla, perättömillä lupauksilla luokkaristeilyistä ja juhlista. Hän uudistaa itseään yhä uudelleen, rakentaa identiteettinsä olemattomalle pohjalle ja peilaa itseään aina toisten katseisiin.

Perheen konkurssi uutisoidaan laajasti lehdissä ja Ronkaisen perheen menestystarina on lopussa. Isä juo ja pelaa viimeisetkin rahat, ja äiti alkaa saarnata kahta kauheammin kadotuksesta ja helvetintulesta. Karri kärsii rajattomasta häpeäntunteesta. Hän päättää ottaa pesäeron perheeseensä ja löytää punk-musiikista anarkismin ja esteettisyyden ihannoinnin.

Romaanin toinen osa on otsikoitu sanalla "Vanhuus". Siinä kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvä Karri kertoo elämänsä toisesta vaiheesta: muutosta Helsinkiin, jossa hän tapaa Mariuksen, joka uskoo hedonismiin ennemmin kuin moraaleihin. Yhdessä he alkavat viettää Anne Ricen vampyyrikirjoista tuttua elämää: kaksikko siemailee myrkynvihreää Chartreusea, ostelee kalliita merkkituotteita ja unelmoi huumeilla ja glitterillä koristellusta New Orleansista. Karri valehtelee Mariukselle kaikesta - omasta identiteetistään, menneisyydestään, rahatilanteestaan - vain siksi, että voisi elää unelmaansa hieman pitempään. Ikuinen totuuden pakoilu ei kuitenkaan ole mahdollista, ei ainakaan ilman identiteetin täydellistä muuttamista...

Romaanin takakannen mukaan se "perustuu Jera Hännisen omakohtaisiin kokemuksiin". On tietenkin mahdotonta tietää, miten tarkasti romaanin yksityiskohdat noudattelevat kirjailijan elämäntarinaa ja kuinka paljon siitä on keksittyä tai liioiteltua. Omaelämäkerrallisuudellaan itseään myyvät kirjat ovat kuitenkin jollain tavalla aina hieman epäilyttäviä. Onko tarina vaikuttavampi tai parempi jos se on enemmän kuin fiktiota? Enpä tiedä...

Jera Hänninen: Harakkapoika. Bazar Kustannus. 2006.

City.fi: Harakkapoika
Wikipedia: Jera Hänninen


Katso myös tämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude