Siirry pääsisältöön

Guy de Maupassant: Ihmissydän

Sitten hän katsoi peiliin. Hän katseli itseään niinkuin hänellä aina oli tapana, tyytyväisenä kuten ihminen, joka kohtaa eniten rakastamansa henkilön. Sitten hän avasi turkisvaippansa tarkastellakseen uutta pukuaan. Se oli lämmin untuvainen kevättalven puku. Kaulus oli reunustettu hyvin hienolla, valkoisella untuvalla, jonka hohde oli aivan läpikuultava ja joka ulottui osaksi olkapäille, vivahtaen siinä harmaaseen kuten linnunsiivessä. Myös vyötäröä kiersi tällainen untuvavyö, niin että nuori nainen omituisesti muistutti villiä lintua. Hänen päähinettään, jonkinlaista barettia, somisti värikäs, rohkea höyhentöyhtö, ja hänen niin kaunis vaalea päänsä näytti olevan valmis lentämään tavisorsien kera raekuuroja sinkoileviin harmaisiin pilviin. 

Guy de Maupassant'n myöhäistuotantoa edustava romaani pursuilee korkealentoista kirjallista kielellä koreilua ja vanhanaikaisia eufemismeja. Romaani on - yksinkertaistettuna - kertomus rakkaussuhteesta viulunsoittaja Mariollen ja vaarallisen, itserakkaan, aikansa femme fatalen, rouva de Burnen välillä. Koko romaani koostuu oikeastaan näiden kahden henkilön välisten tunteiden kuvauksesta.

Maupassantin romaanien juonen tai aiheen kuvaus saa ne aina kuulostamaan tylsemmiltä ja pinnallisemmilta kuin ne ovat. Tätäkään romaania en olisi varmasti lukenut pelkästään takakannen kuvauksen perusteella (joka sisältää mm. seuraavan oudon väitteen: Mestari tarkastelee [romaanissaan] niitä kiihottavia ja ongelmallisia mielentiloja, joihin rakkaus saattaa viedä tyypillisesti ranskalaisen mentaliteetin.). Romaani kuulostaa takakannen perusteella lähinnä halvalta kioskikirjallisuudelta tai yliromanttiselta 1800-luvun harlekiinilta, mutta lukiessa jotenkin tottuu lauseisiin, jotka alkavat "Ah!", "Voi!" tai "Kernaasti!" Lopputuloksena on totaalisen koukuttava, päivässä tai parissa ahmittava romaani, joka on paljon enemmän kuin sentimentaalinen rakkaustarina.

Guy de Maupassant: Ihmissydän. Otava. 1966.
Ranskankielinen alkuteos: Notre coeur
Suomentaja: Arvi Nuormaa

Wikipedia: Guy de Maupassant
Kirjasto.sci.fi: Guy de Maupassant [en]

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude