Siirry pääsisältöön

John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa

"Eikö teistä ole ikävä elää syrjässä?" minä kysyin.
"Syrjässä mistä?" hän vastasi. "Ei, kaiken kaikkiaan sanoisin, että me oikeastaan nautimme tästä eristyneisyydestä. Onko se hyvä vai paha, sitä en osaa sanoa. Tehtailijat ovat sanoneet meille, että he koemarkkinoivat mielellään tuotteitaan Savannahissa - hammastahnoja ja pesujauheita ja vastaavia - koska Savannah on täysin immuuni ulkoisille vaikutteille.


John Berendt on newyorkilainen kolumnisti, toimittaja ja kirjailija. Hän matkusti juttumatkalle Yhdysvaltojen Vanhaan Etelään, Georgian osavaltion Savannahin kaupunkiin ja jäikin kaupunkiin useaksi vuodeksi. Tuloksena on matkakirja - tai pikemminkin kaupunkikuvaus - eksentrikkojen asuttamasta Etelän jäänteestä, joka vastustaa muutosta ja ulkopuolisia vaikutteita, eikä tunnu koskaan muuttuvan miksikään.

Joku saattaa muistaa Savannahin kaupungin Tuulen viemää -romaanin (tai elokuvan) tapahtumapaikkana. Kaupunki on myös muusikko Johnny Mercerin synnyinpaikka ("Jeepers Creepers" ja muita kappaleita, jotka ovat ainakin itselleni tuttuja lähinnä Disneyn piirretyistä...). Muuten Savannah ei ole kovin tunnettu paikka.

Yhdysvalloissa Berendt'n romaanin julkaisu aiheutti kuitenkin turistivirran kaupunkiin. Kirjasta saa sen kuvan, että kaupungin asukkaiden ovet ovat avoinna vieraille 24/7 ja riehakkaita juhlia järjestetään harva se päivä. Kaupunkia asuttavat voodoo-noituutta harjoittavat vanhat naiset, jotka kaivavat keskiyöllä juuria hautausmaalta; talonvaltaajat; mustat transvestiitti drag-kuningattaret (The Lady Chablis); murhamiehet; superrikkaat; ja kaikkia ärsyttävät, sovinnaisemmat naapurit. Turistit (ainakin nykypäivänä) saattavat kokea karvaan pettymyksen: Savannah on eristyneisyydestään huolimatta vähitellen päässyt muuttumaan moderniksi pilvenpiirtäjien täyttämäksi rannikkokaupungiksi.

Osittain romaani on kuin pitkä matka-artikkeli. Varsinainen juonenpoikanen löytyy oikeastaan vasta romaanin loppupuolelta, kun erästä Savannahin arvostetuimmista asukkaista, antiikkikauppias ja Fabergé-kokoelman omistaja Jim Williamsia, syytetään assistenttinsa, Danny Hansfordin, murhasta. Alkaa oikeudenkäyntien sarja, joille ei näytä tulevan loppua lainkaan.

Suomentajan käyttämä kieli on valitettavasti paikoittain todella kömpelöä. Aivan kuin kääntäjä ei olisi viitsinyt etsiä suomen kielestä sopivia ilmaisuja vaan on vain tuijottanut sanakirjoja. Erityisesti The Lady Chablisin puhetyyli on ilmeisesti hämmentänyt kääntäjää. Voi vain yrittää arvailla, mitä Chablisin kommentit yleisölleen, "Juuri niin, lapsi" tai "Joopa joo, lapsi" tai "Näin on, lapset", olivat alun perin englanniksi ("child?" "kid?" "baby?"). Suomennoksen "lapsi"-sana ei kuitenkaan toimi.

Romaanista on tehty myös Clint Eastwoodin ohjaama samanniminen elokuva (pääosissa mm. John Cusack, Kevin Spacey ja Jude Law), joka on filmattu (missäpä muuallakaan kuin) Savannahissa ja jossa osa näyttelijöistä on myös kirjassa esiintyneitä oikeita henkilöitä (mm. The Lady Chablis). Näyttelijäsuoritukset pelastavat muuten hieman vaisun elokuvan.

Savannahin maisemissa on vierailtu myös Ilsen blogissa.

John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa. WSOY. 1997.
Englanninkielinen alkuteos: Midnight in the Garden of Good and Evil
Suomentaja: Seppo Loponen

Wikipedia: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa
Wikipedia: John Berendt

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Minä en ainakaan kokenut karvasta pettymystä, enkä nähnyt Savannahissa yhtä ainoatakaan pilvenpiirtäjää. Monta neliökilometria kattava vanha keskusta on yhä vanhan näköinen ja nyt kun kirjakin on luettuna, tekee mieli mennä paikan päälle uudestaan. Savannahista nykypäivänä kirjoitin taannoin:
    http://salamanteri.net/georgia/2012/10/hyvan-ja-pahan-puutarhakaupunki-savannah/

    Olen kuullut muiltakin valitusta suomennoksesta, mutta onneksi itse tuli luettua kirja englanniksi. Chablis sanoo "child". :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude