Siirry pääsisältöön

Amélie Nothomb: Samuraisyleily

Toisinaan puhelin soi. Hän vastasi japanilaisittain, toisin sanoen niin lyhyesti, että se oli suorastaan epäilyttävää. Puhelinkeskustelut kestivät enintään kymmenen sekuntia. Tuolloin en vielä tuntenut tuota japanilaisille tyypillistä tapaa ja ajattelin taas, että hän kuului Yakuzaan, mihin myös tahraton mersu viittasi. Hän lähti ostoksille ja palasi kaksi tuntia myöhemmin mukanaan kolme inkiväärinjuurta. Ostosretken taakse kätkeytyi taatusti jokin rikos.

Amélie Nothombin uusinta suomennettua romaania on ruodittu, kehuttu ja kritisoitu Helsingin Sanomia myöten. Takakannessakin ihmetellään: "Amélie romanttisena?" Romaani pyörii tosiaan parisuhteen ympärillä, mutta Nothomb ei silti unohda terävää, mustaa huumoriaan.

Suomentaja tai kustantamo on päätynyt mielenkiintoiseen käännösratkaisuun romaanin nimen kohdalla. Alkuperäinen Ni d'Eve ni d'Adam on käännetty Samuraisyleilyksi, mikä kuulostaa ainakin minun korviini viihderomaanin nimeltä. Syy ratkaisuun selviää oikeastaan vasta romaanin viimeisillä sivuilla. Kirjan kannessa esiintyy muuten kirjailija itse; melko erikoinen ratkaisu sekin.

Samuraisyleily sijoittuu samaan aikaan ja paikkaan kuin Nothombin mainetta ja palkintoja niittänyt Nöyrin palvelijanne. Parikymppinen belgialainen Amélie palaa vuosien jälkeen lapsuudenmaisemiinsa Japaniin. Opiskellessaan japania hän elättää itsensä opettamalla ranskaa nuorelle tokiolaismiehelle, Rinrille.

Opettaja-oppilassuhde kehittyy nopeasti romanssiksi, jossa vilisee kahden kulttuurin yhteentörmäyksiä: kielellisiä, kulinaristisia, kirjallisia ja elämänarvoihin liittyviä erilaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan koskaan kehity vakaviksi riidoiksi. Rinrin perehtyessä ranskan kielen erikoisuuksiin ja länsimaiseen keittiöön Amélie sukeltaa japanilaisuuden ytimeen: auringonnousu Fuji-vuorella, Yamamba-noita lumimyrskyssä, sashimia ja riisikakkuja, hulluja isovanhempia... "Lost in Translation" -luonteestaan huolimatta Amélien ja Rinrin suhde jatkuu väärinkäsitysten värittämänä ja onnellisena aina häilyvän hämmentyneeseen loppuun saakka.

Samuraisyleily on luettu myös Minnan, Cathyn ja appplen blogeissa.

Amélie Nothomb: Samuraisyleily. Otava. 2009.
Ranskankielinen alkuteos: Ni d'Eve ni d'Adam
Suomentaja: Lotta Toivanen

Maailmankirjat: Samuraisyleily
Kirjavinkit.fi: Samuraisyleily
Wikipedia: Amélie Nothomb

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude