Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: After Dark

The room is dark, but our eyes gradually adjust to the darkness. A woman lies in bed, asleep. A young, beautiful woman: Mari's sister, Eri. Eri Asai. We know this without having been told so by anyone. Her black hair cascades across the pillow like a flood of dark water.
We allow ourselves to become a single point of view, and we observe her for a time.

Haruki Murakami's most recent translated novel is short, dark and gloomy. It takes place on a seemingly ordinary night in Tokyo. Characters from different walks of life step into the picture, meet each other or intersect somewhere among the mysteries of a single night.

A young Japanese student, Mari, does not feel like going home and is sitting in an all-night diner reading a book. Takahashi, a talkative trombone player who is strangely fascinated by Mari's elder sister Eri, comes to sit at her table. After he leaves, Mari is interrupted again by Kaoru, a former wrestler, who is now the manager of the Alphaville love hotel. A Chinese prostitute has just been beaten up by a male customer and Mari's interpretation skills are needed.

At the same time, Mari's beautiful sister Eri is sleeping a coma-like sleep that she does not want to wake from. A picture of some kind begins to flicker on the TV screen in Eri's room, even though the plug has been pulled out of the wall. When strange things begin to occur, the narrator remains an outside observer, a spectator who is just as bewildered as the reader.

The novel is classic Murakami in its tiny little details, its clear narration and snappy dialogue tinged with philosophical debates. The themes are familiar as well: characters are alienated and lonely, identities are divided and people exist in parallel places at the same time. The only thing that is moving steadily, surely and logically is the time on the clock, ticking the night away.

Haruki Murakami: After Dark. Vintage. 2008. 201 pages.
Originally published in Japanese as Afuta daku
Translated by Jay Rubin

HarukiMurakami.com
NY Times: "In the Wee Small Hours"
Wikipedia: After Dark
Wikipedia: Haruki Murakami

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude