Siirry pääsisältöön

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Kun sanoo kalan lihasta, että se on hienoa, että sen maku on hienovarainen ja samalla vivahteikas, että se kutkuttaa ikeniä vaikka ei ole voimakas eikä silti pehmeäkään, kun sanoo, että paahdetun nahan kevyt kitkeryys yhdistettynä tiiviisti yhteen sulautuneiden säikeiden öljymäiseen möyheyteen täyttää suun kaukomaiden aromilla ja tekee grillatusta sardiinista kulinarismin ylistyslaulun, se on vähän sama kuin kuvailisi oopiumin unettavaa vaikutusta. Olennaista ei ole hienous, möyheys, voima eikä öljyisyys vaan villiys.

Muriel Barberyn Siilin eleganssi taisi olla yksi viime vuoden blogatuimmista kirjoista ja jakoi myös melko tehokkaasti lukijoiden mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kulinaristin kuolema on kirjailijan esikoisteos, mutta julkaistiin suomeksi vasta tämän vuoden alussa. Päätöksen kyllä ymmärtää: Siilin eleganssin menestys oli melko taattu ja kiinnostus kirjailijaan heräsi. Kulinaristin kuolema ratsastaa nyt ehkä hieman edellisen suosiolla, koska sen omat ansiot eivät ainakaan minun mielestäni yllä Siilin tasolle.

Minullakin oli Siiliin melko kaksijakoinen mielipide, joten en oikein tiennyt mitä odottaa tältä kirjalta. Kulinaristin kuolemasta ovat jo bloganneet ja poikkeuksetta pitäneet Jenni, Joana, Katja / Lumiomena, Susa, Teresita, Arja ja Ilse; aavistuksen vähemmän innoissaan on ollut Amma.  Romaanin alkuasetelma on kuitenkin mielenkiintoinen: arvostettu ja ylimielinen ravintolakriitikko Pierre Arthens makaa kuolinvuoteellaan. Elinaikaa on vain päiviä tai tunteja. Arthens ei suinkaan pyri keskittymään viimeisillä hetkillään esim. perheeseensä vaan yrittää sen sijaan palauttaa mieleensä sen kaikista parhaimman makuelämyksen elämänsä varrelta.

Kirjassa kuvaillaan Arthensin mieleenpainuvimpia ruokamuistoja sardiineista tomaatteihin ja ostereista valkoisiin limppuihin. Taivaallista ruokaa ja makujen sinfoniaa kuvaillaan niin antaumuksellisesti, että kirjaa lukiessa tulee suorastaan nälkä. Välillä vedetään kunnolla överiksi ja muistutellaan siitä, että Arthensin ja räiskyvien ruokakuvausten avulla myös lempeästi pilkataan ranskalaista keittiötä ja siihen liittyvää hienostelua ja pröystäilyä.

Lukukokemus jäi silti jotenkin latteaksi. Kulinaristin kuolemassa ei ollut sitä samaa huumoria, mihin ihastuin Siilissä, ja Arthens jäi hahmona lopulta aika etäiseksi ja stereotyyppiseksi. Romaanin satiiri ei ollut sitä kaikista terävintä laatua ja Arthensilta kadonnut makuelämys oli paljastuttuaan jopa hienoinen pettymys, vaikka sillä olikin varmaan lähinnä symbolinen merkitys (josta nyt ei sen enempää, ettei spoilailla...). :) Romaania voisi siis hyvin pitää jonkinlaisena alkupalana tai välipalana Siilin eleganssille, mutta yksin se ei tehnyt ainakaan minuun kovin suurta vaikutusta.

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema. Gummerus. 2011.
Ranskankielinen alkuteos: Une gourmandise
Suomentaja: Lotta Toivanen

Linkit:
Gummerus: Kulinaristin kuolema
Gummerus: Muriel Barbery
Kirjavinkit.fi: Kulinaristin kuolema
Wikipedia: Muriel Barbery

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude