Siirry pääsisältöön

Ulla Appelsin: Titanicin tuntematon lapsi

Kansi: Jani Blommendahl
"Kun laiva alkoi upota, ihmiset laivalla alkoivat huutaa, kirkua ja valittaa. Kun laiva upposi yhä syvemmälle, huudot kovenivat ja kovenivat ja muuttuivat yhä hirveämmiksi. Sitten, kun laiva oli katoamaisillaan, huuto oli jotain kammottavan outoa. En pysty kuvailemaan sitä. En pysty sanomaan millaista se oli. Se oli vain kauheaa. Voin yhä kuulla sen."

Näin muistelee Anna Sjöblom, yksi Titanicilta selviytyneistä suomalaismatkustajista, onnettomuusyön ääniä. Titanicin uppoamisesta suurimmalle osalle tulee varmaan ensimmäisenä mieleen Titanic-elokuvan esittämä versio tapahtumista. Tänä vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta onnettomuudesta ja kaupunginkirjastossamme oli sen kunniaksi nostettu esille Titaniciin liittyviä romaaneja ja tietokirjoja. Sieltä nappasin mukaani tämän teoksen, joka kertoo suomalaissiirtolaisten matkasta Titanicilla ja erityisesti yhden perheen tarinan.

Viisi päivää Titanicin turman jälkeen merestä löytyi reilun vuoden ikäisen pojan ruumis. Tuntematon lapsi haudattiin Kanadaan ja hänestä tuli eräänlainen Titanicin (lapsi)uhrien symboli, jonka haudalle käytiin (ja käydään edelleen) laskemassa kukkia ja pehmoleluja. Vuonna 2002 tehdyt DNA-tutkimukset paljastivat, että lapsi oli suomalainen Eino Panula. Ulla Appelsinin teos kertoo Panulan perheen vaiheista, Juhosta ja Mariasta sekä heidän lapsistaan, jotka kuuluivat niihin tuhansiin suomalaisiin, jotka läksivät Amerikkaan 1900-luvun alussa paremman elämän toivossa. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti Panuloiden useammastakin laivamatkasta Yhdysvaltoihin ja takaisin koti-Suomeen, sekä suomalaissiirtolaisten oloista uudessa kotimaassa.

Marraskuussa 1911 Juho Panula läksi Ylihärmästä jo kolmatta kertaa Yhdysvaltoihin työn perässä. Vaimon ja viiden pojan oli määrä seurata jälleen kerran perässä, kunhan Juho löytäisi ensin töitä ja kodin perheelle. Huhtikuussa 1912 Maria Panula astui Titaniciin poikiensa kanssa. Kukaan heistä ei selvinnyt turmasta hengissä.

Kirjan mielenkiintoisinta antia oli erityisesti Titanicin turman jälkiselvittelyn kuvaus: kuinka kehno tiedonvälitys aiheutti sen, etteivät perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät saaneet pitkään aikaan tietää varmasti, oliko joku perheestä sittenkin jäänyt henkiin. Kuinka syyllisiä onnettomuuteen etsittiin vimmatusti ja kuinka laivayhtiöltä haettiin korvauksia. Ja kuinka unelmien romuttuminen ja kaiken menettäminen saattaa vaikuttaa ihmiseen, esimerkiksi juuri Juho Panulaan, loppuiäksi.

Vuonna 2003 julkaistulta kirjalta vie pohjaa se, että vuonna 2007 selvisi, ettei Kanadaan haudattu tuntematon lapsi ollutkaan Eino Panula. Tarkemmat tutkimukset paljastivat, että kyseessä olikin puolitoistavuotias englantilaispoika, Sidney Goodwin. Mutta eipä se tee Panuloiden tarinasta yhtään vähemmän kiinnostavaa luettavaa. :)

Ulla Appelsin: Titanicin tuntematon lapsi. Ajatus Kirjat. 2003. 223 sivua.

Gummerus: Titanicin tuntematon lapsi

Kommentit

  1. Kuulostaa kirjalta, joka aiheensa puolesta kiinnostaisi minuakin. Titanic-elokuva taitaa kuitenkin vieläkin olla liian lähellä, jotta voisin täysin heittäytyä muiden tarinoiden vietäväksi. Iltapäivälehden Titanic-liitteen luin kuitenkin kannesta kanteen ahmien, joten ehkä joku päivä olisi tietokirjankin aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titanic kyllä kiinnostaa ja kiehtoo oudolla tavalla. Viime aikoina se onkin ollut taas paljon esillä, kun turmasta on kulunut tuo sata vuotta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude