Siirry pääsisältöön

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen
Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut.

Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon.

Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin sanoa, että uusintapainokselle oli varmasti hyvät syyt: en muista, milloin olisin viimeksi lukenut kirjan, jossa on näin paljon kirjoitusvirheitä. Yhdessä kohdassa eräs virke jää jopa kesken ja kokonainen kappale toistuu kahteen kertaan. Toivottavasti virheet on huomattu ja korjattu uusintapainokseen, koska ne välillä häiritsivät lukemista. Mutta virheiden lisäksi romaani itsessään on muutenkin niin erikoinen, että se ansaitsee kyllä uuden painoksen, jonka myötä se toivottavasti löytää myös muita uusia lukijoita kuin minut. :)

Veljeni Sebastian kuuluu niihin romaaneihin, joka perustuu ennemmin tunnelmaan, kieleen ja kerronnallisiin hetkiin kuin juoneen. Lukijan on turha etsiä tästä eheää tai johdonmukaisesti etenevää tarinaa. Päähenkilö ja minäkertoja, 11-vuotias Antti, on verbaalisesti lahjakas, erinomaisen päättelykyvyn omaava älykäs poika, joka elää yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Hänen mielestään koulunkäynti on turhaa ja turhauttavaa, mutta ei kotonakaan kovin kaksisesti suju: äidin lukuisat miesystävät joutuvat Antin kriittisen tarkastelun kohteeksi eikä äiti itsekään välty pojan manipulaatioyrityksiltä. Antti on pomo kotonaan ja pompottaa äitiään niin, että hän vaikuttaa välillä ennemminkin väkivaltaiselta aviomieheltä kuin pikkupojalta. Välillä hän taas kaipaa syliä ja läheisyyttä kuin lapsi.

Romaani ei täysin vastannut odotuksiani: odotin jotain selvästi lapsen näkökulmasta kirjoitettua, nimen perusteella sisarussuhteesta kertovaa romaania. Sen sijaan huomasin lukevani synkkää, vaikeatajuista ja pirstaleista tarinaa pikkupojasta; romaanin nimessä mainittu Sebastiankin ilmestyy kuvioihin vasta kirjan puolivälin jälkeen. Kirja ei kuitenkaan ollut mikään pettymys; sen outous ja kylmyys vain yllätti.

Muissa netistä löytämistäni arvosteluissa kuvaillaan toistuvasti romaania "ravistelevaksi" ja "kerrokselliseksi". Romaanin rakenne on kieltämättä haastava, ja kieli on karmaisevan tunteetonta, jopa psykopaattista. Idströmin kirjassa on jotain samaa kuin Doris Lessingin Viides lapsi -romaanissa, mutta tällä kertaa perhe-elämää ei seurata äidin silmin, vaan väkivaltaisen, manipuloivan lapsen näkökulmasta.

Idströmin romaanin ovat lukeneet myös Sanna, joka kuvailee kirjaa rankaksi; Minna, joka ei oikein saanut kirjasta otetta ja Luru, joka myös kuvitteli kirjan etukäteen toisenlaiseksi.

Annika Idström: Veljeni Sebastian. WSOY. 1985. 169 sivua.

Wikipedia: Annika Idström

Kommentit

  1. Minullekin jäi tästä vähän sekava olo. Jotenkin tarinasta ei saanut otetta, mutta toisaalta taas kirjan tunnelma ja tapahtumat olivat ahdistavia. Yllättävä ja erilainen kirja kuitenkin, ja siksi varsin mieleenpainuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yllätyin siitä, miten erikoinen kirja oli. En muista lukeneeni mitään vastaavaa pitkään aikaan, ainakaan kotimaista.

      Poista
  2. Jotain kertoo kirjasta se, että olen lukenut sen n. 25 vuotta sitten, ja edelleen muistan siitä aika paljon, tunnelman ja kummallisen pirstaleisuuden päällimmäisenä. Vaikuttava, outo, kiehtova, pelottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten joidenkin kirjojen tunnelma tosiaan jää mieleen vuosikausiksi. Tämä voi kyllä hyvinkin olla yksi niistä. :)

      Poista
    2. Olen lukenut kirjan yli 30 vuotta sitten. On kummallista, että edelleen mieleeni tulee :Kirjailija on lukenut Peltirummun. Jotakin samaa siinä on.Kiehtova kirja. 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude