Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Jotkut kirjat jäivät mieleen värikkäinä varjoina näkökentän rajamailla, epämääräisen tavoittamattomina kuin jokin mikä vilahtaa sateessa kiitävän ajoneuvon ikkunasta nähtynä: suoraan katsottuina ne kuitenkin hävisivät. Vieraan lapsi on brittiläiseen yläluokkaiseen elämään pureutuva kronikka. Kirjan takakannessa silmään pistää heti ensimmäisenä The Guardianista otettu lainaus, "Elegantti, viettelevä ja erittäin nautinnollinen," mikä saa romaanin kuulostamaan lähinnä gourmet-aterialta. :D Kansien välistä paljastuu tosiaan melkoinen pala purtavaksi; Hollinghurst ei päästä lukijaansa helpolla. Välillä kuvaillaan yhtä yksittäistä illanviettoa sivukaupalla ja seuraavassa hetkessä hypätäänkin parikymmentä vuotta ajassa eteenpäin. Viiteen osaan jaetussa romaanissa tarina kulkee läpi vuosikymmenien vuodesta 1913 aina vuoteen 2008 asti, ja värikäs henkilökaarti vanhenee ja vaihtuu joka osassa. Ainakin minulle tuotti välillä vaikeuksia pysyä mukana ajallisissa harppauksissa ja yri

Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli

Basaarin kalakauppiaasta voi tehdä maapallolle eksyneen avaruusaluksen, ja munakoisot voi muuttaa filosofian oppitunneiksi. Tärkeintä on se, että tarkkailee näkemäänsä yhtä hartaasti kuin sellainen joka harkitsee parvekkeella itsemurhaa. Tärkeää on myös, ettei mielikuvitus ole viihteellinen, vaan likainen ja äärimmäisen vakavahenkinen; sielultaan pitää olla askeettinen ja kuolemaisillaan. Tällaiset ohjeet kirjailijan urasta haaveileville antaa novellisti Khalid al-Hamrani, joka on itsekin henkilönä novellissa Hassan Blasimin kokoelmassa. Tämän novellikokoelman löytymisestä pitää kiittää Mari A :n blogikirjoitusta sekä Hesarin arvostelua ; ne saivat minut kiinnostumaan kirjasta. Suomessa asuva irakilaissyntyinen Blasim on niittänyt novelleillaan mainetta ja kiitosta erityisesti Englannissa jo ennen tämän suomennoksen ilmestymistä. Onneksi kirja suomennettiin: maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden teoksia ilmestyy edelleenkin Suomessa häpeällisen vähän. Ja Blasimin novellikokoe

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Kansi: Eevaliisa Rusanen Olin jo jonkin aikaa elänyt nostalgiassa, muistellut jatkuvasti menneitä, jumiutunut vanhaan. Syytin siitä tulevaa uutta vuotta, johon oli enää neljä ja puoli kuukautta ja jolloin kellot näyttäisivät nollaa ja aloittaisimme alusta, voisimme aloittaa alusta, vaikka tiesin ettemme aloittaisi. Mikään ei alkaisi alusta. Maailma ei muuttuisi miksikään, paitsi ehkä vähän huonommaksi. Jos takakannessa romaania kuvaillaan tarinaksi lapsuudesta ja varttumisesta, ystävyydestä ja perheistä, rakkaudesta ja tragediasta ja kaikesta siltä väliltä , niin tulee sellainen tunne, että joko tähän kirjaan todellakin mahtuu keskimääräistä enemmän teemoja tai sitten kustannustoimittaja on halunnut varmuuden vuoksi kosiskella mahdollisimman suurta lukijakuntaa epämääräisellä ympäripyöreydellä ja kaikenkattavuudella. Mutta kun kirjan nimi on Kani nimeltä jumala ja kansikuvasta tulee lähinnä mieleen The Wizard of Oz , niin pakkohan se on lukea. :) Sarah Winmanin esikoisromaanis

Gerry Birgit Ilvesheimo: Lykantropia

Katharina ja minä asetumme asumaan samaan huoneeseen, jossa minä ja Hanna majailimme satoja vuosia sitten. Jaamme vuokran, ateriat ja peiton. Kuka tahansa naapureista saattaa kertoa T-34:n natseille, että täällä eletään luonnon- ja rodunvastaista elämää. Runeberg-palkintoehdokkaanakin ollut Lykantropia on maailmansotien väliseen Eurooppaan sijoittuva mosaiikkimainen kertomus itävaltalaisesta Franziska Wolfista. Romaani kertoo ennen kaikkea erilaisten rajojen ylittämisestä ja rikkomisesta: niin maantieteellisten ja kulttuuristen kuin sukupuolen ja seksuaalisuuden rajojen. Franziskan identiteetti aina pukeutumistyylistä suhteisiin toisten naisten kanssa rikkoo sekä perheen että yhteiskunnan asettamia normeja. Kun natsismi nostaa päätään myös Itävallassa, ilmapiiri kiristyy. Sen sijaan että muut kääntäisivät katseensa pois Franziskan ja hänen kaltaistensa elämäntavasta, viranomaiset ottavat heidät silmätikuikseen: Itävallassa, toisin kuin useimmissa muissa länsimaissa, naistenväl

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Guy Delislen tuorein tuotos, Merkintöjä Jerusalemista , oli tietenkin pakko lukea, koska piirtäjän aiemmat sarjakuvateokset ovat kaikki olleet loistavia: oivaltavia, pienillä arkisilla yksityiskohdilla höystettyjä kuvauksia Delislen perheen työkomennuksista maihin, jotka usein esitetään länsimaisessa mediassa vähemmän positiivisessa valossa: Pohjois-Korean Pjongjang, Kiinan Shenzhen ja Burma. Delislen tuotannosta alkaa saada vähitellen sen kuvan, että mies perheineen koluaa systemaattisesti läpi maailman kriisipesäkkeitä ja vähemmän demokraattisia valtioita. Tällä kertaa ollaan Jerusalemissa, Israelin ja Palestiinan välisen sodan kiistellyssä ytimessä. Yksi Delislen tavoitteista on selvästikin ollut sekä yrittää itse ymmärtää että valottaa hieman lukijoilleen Israelin ja Palestiinan välisen sotkuisen vyyhdin kiemuroita. Tosin itse en ainakaan tullut kirjaa lukiessa hullua hurskaammaksi, vaan Delisle onnistui vain lähinnä osoittamaan, että alueen levottomuudet juontavat juurensa nii

Myöhästyneet marras- ja joulukuun luetut

Teen vielä paluun viime vuoden puolelle, kun en ole missään välissä ehtinyt vielä listata tänne marras- ja joulukuun luettuja kirjojani. Bloggaustahtini jatkuu ilmeisesti edelleen hitaana, mutta jotain tuli sentään ainakin luettua loppuvuodesta. Marraskuun luetut: Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista Gerry Birgit Ilvesheimo: Lykantropia Sarah Winman: Kani nimeltä jumala Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta J.R.R. Tolkien: Tom Bombadilin seikkailut Joulukuun luetut: Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet J.R.R. Tolkien: Hobitti Viime vuoden loppuun mahtui siis pari sarjakuvateosta (joista Tietäväinen päihitti Delislen mennen tullen!), neljä romaania, yksi novellikokoelma ja yksi runokokoelma (sellaista ihmettä ei tässä blogissa ole ennen nähtykään!). Koin jonkinlaisen paluun menneisyyteen ja teini-iän Tolkien -fanituskauteeni uuden Hobitti -elokuvan myötä, ja sen hengessä piti tietenkin lukea ko. teos uudelleen sekä vast

Blogistanian Finlandia -ehdokkaani

Tässä omat Blogistanian Finlandia -palkintoehdokkaani sekä lyhyet perustelut: 1. Tuuve Aro: Himokone - välähdyksiä pimeässä (3 pistettä) Tuuve Aron Himokone on intertekstuaalinen, elokuvallinen novellikokoelma, jossa lukija huomaa seuraavansa kirjan sivuille hypänneitä tuttuja klassikkoelokuvia uudenlaisesta näkökulmasta. Pureva, naseva ja kutkuttavan yllätyksellinen teos. 2. Turkka Hautala: Kansalliskirja (2 pistettä) Turkka Hautala onnistuu tarinakokoelmassaan kiteyttämään jotakin hyvin olennaista ja kuvaavaa suomalaisuuden ytimestä. Kansalliskirja on virkistävä sukellus Suomeen - hyvässä ja pahassa. ---------------------------------------------- Ehdokkaita pohdiskellessani kävin läpi viime vuonna lukemaani kaunokirjallisuutta ja huomasin kaksi asiaa: a) olen lukenut todella vähän kotimaisia uutuuksia (siis vuonna 2012 ilmestyneitä kirjoja) ja b) olen lukenut muutenkin melko vähän, ainakin loppuvuodesta. Valinnanvaraa Blogistanian Finlandia -ehdokkaiksi e