Siirry pääsisältöön

Lastenkirjaviikko: Mommy, Mama, and Me

Sininen keskitie -blogissa heitettiin haaste mm. kaikille kirjabloggaajille osallistua Blogien lastenkirjaviikko 2014 -haasteeseen ja tehdä ainakin 1-2 postausta lastenkirjoihin liittyen.

Meillä luetaan jo nyt hurjan paljon, vaikka lapsi on vasta noin 1,5-vuotias, eivätkä pidemmät sadut tai kertomukset vielä jaksa kiinnostaa. Toisaalta "vauvakirja-aika" on mennyt jo ohi: enää ei riitä, että kirjan sivulla komeilee koiranpentu, joka sanoo "vuh". Kuvakirjoja meillä kulutetaan paljon, ja lukeminen onkin usein enemmän kuvien tutkimista ja sanojen ääneen toistelua kuin varsinaista tekstin lukemista. Lapsella on jo hämmentävän suuri sanavarasto (mistä se repii kaikkia niitä sanoja?!) ja lauseitakin tulee jo. Joten siinä mielessä kirjojen lukeminen on varmasti juuri nyt tärkeää myös kielenoppimisen kannalta.

Halusin esitellä blogissani haasteen otsikkovinkkien mukaisesti erään luetuimman lastenkirjamme, joka on itse asiassa englanninkielinen. Kyseessä on Lesléa Newmanin kirjoittama ja Carol Thompsonin kuvittama Mommy, Mama, and Me -pahvikirja, joka kertoo lapsesta, jolla on kaksi äitiä - aivan kuten meidänkin perheessämme.


Kirja ostettiin meille jo ennen esikoisen syntymää, kun havahduin siihen, että suurin osa lastenkirjoissa esiintyvistä perheistä oli ns. perinteisiä heteroydinperheitä. Aloin etsiä lastenkirjoja, jotka kertoisivat sateenkaariperheistä, mutta valikoima oli pieni ja suurin osa oli englanninkielisiä. Joissakin suomenkielisissä kirjoissa toki esiteltiin erilaisia perheitä, myös sateenkaariperheitä, mutta lastenkirjoja, joissa pääosassa olisi sateenkaariperhe tai sellaisen lapsi, ei löytynyt.

No, koska olemme kielitaitoista porukkaa ja haluamme lapsemmekin olevan, niin hankimme tietenkin suomenkielisten puutteessa sateenkaarevia lastenkirjoja englanniksi! :) Kirjojen kuvat ovat joka tapauksessa ainakin vielä tärkeämpiä kuin tekstit, ja äkkiäkös tekstiä kääntää lukiessa samalla suomeksi tai improvisoi oman tarinansa, jos sille on tarvetta. Puolisoni tosin lukee nykyisin kirjan ääneen nimenomaan englanniksi, ja silloin tytär kuuntelee selvästi keskittyneemmin sanojen rytmiä ja ihmettelee, kun kieli on vieras.

Mommy, Mama, and Me on lyhyt ja yksinkertainen, riimitelty kuvakirja perheen arjesta. Varsinaista tarinaa ei ole; kirja koostuu arjen askareista, pienistä hetkistä perheen elämässä. Äiti kampaa lapsen tukkaa; toinen äiti ottaa syliin; toinen laulaa laulun; toinen nukuttaa päiväunille jne. Erilaisia "rooleja" ei ole: molemmat hoitavat lasta tasapuolisesti, kumpikin on yhtä 'äidillinen' ja hoivaava. Kirja on täynnä hymyä, naurua, yhteistä tekemistä, iloa ja rakkautta. Siinä ei käsitellä vaikeita tunteita ja ristiriitatilanteita. Perheen arki on onnellista. Kuvituskin on värikästä ja pirteää.


Mommy, Mama, and Me on ehdottomasti yksi tyttäremme lempikirjoista, ja hän pyytää usein lukemaan sen (kirjan englanninkielinen nimi on lapsen suussa vääntynyt muotoon "Miimaamiimaa"). :) Hän selvästi samastuu kirjan lapseen (osoittaa sitä ja sanoo oman nimensä) ja on nimennyt myös kirjan äidit minun ja puolisoni nimillä (hän kutsuu meitä etunimi-äiti -yhdistelmällä, kun haluaa tehdä eron äidin ja äidin välillä). ;) Siinä mielessä voisin kuvitella, että tulevaisuudessa kirja voisi toimia myös jonkinlaisena identiteetin ja kaksiäitisen perheen käsittelemisen tukena...


Sateenkaariperheiden sivuilta löytyy hyvä lista lastenkirjoista, joissa on muu kuin perinteinen ydinperhe tai joissa muuten käsitellään erilaisia perheitä tai ihmisiä. Kannattaa vilkaista! :)

Huhtikuun alussa ilmestyy muuten vihdoin kenties ensimmäinen suomalainen lastenkirja, jossa sateenkaariperheessä eläminen on pääosassa! Tittamari Marttisen ja Aija Salmisen kuvakirja, Ikioma perheeni (Pieni Karhu Kustannus) kertoo Kuusta, jolla on kaksi äitiä. :)

Lesléa Newman & Carol Thompson: Mommy, Mama, and Me. Tricycle Press. 2009. 18 sivua.

Kommentit

  1. Kiitos haasteeseen osallistumisesta ja vielä linkistä lisäkirjavinkkauksiin :)!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude