Siirry pääsisältöön

Malin Kivelä & Linda Bondestam: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

Ihastuin Linda Bondestamin omaperäiseen, kulmikkaaseen piirrostyyliin jo Aimo ja Unto -kirjan myötä. Hänen kuvittamansa Oma pieni pikkuruinen oli vuoden 2014 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana.

Pixonin pojat kertoo Pekasta, Ollista, Ollesta ja Billestä, jotka katsovat mielellään televisiota ja syövät samalla muroja ja karkkia. Äiti yrittää välillä patistella poikia ulos leikkimään, mutta tietokoneiden ja televisioiden ruutujen kajo on Pixonin pojista kotoisampaa kuin auringon valo.


Television katsomisen ja karkin mussuttamisen takia poikien lihaksetkin ovat pienet kuin herneet ja heillä on reikäiset hampaat. Kalpeat ja mustatukkaiset pojat silmäpusseineen näyttävät aivan gooteilta.


Eräänä aamuna tapahtuu katastrofi: televisio hajoaa. Pixonin pojat joutuvat toteamaan, että todellisuus on toisenlainen, harmaampi mutta reunoiltaan terävä.

He uskaltautuvat rappukäytävään (jonka lattianrajassa on vähän pölyä) ja sitten naapurin naisparin luo syömään jännittävältä kuulostavaa vatkulia. Takapihalta löytyy mattoteline, jolla voi keinua. Pihalle saapuu roska-auto, joka haisee happamalta maidolta ja kuolleilta kukilta. Talonmies haravoi lehtiä. Maailmasta löytyy arkista havainnoitavaa.

Pixonin pojat keksivät, että pihalla voi leikkiä dinosaurusleikkiä. Leikki jatkuu, kunnes on pimeää ja on aika lähteä kotiin.

Sitten tapahtuu yllättävä käänne: vuosien myötä sokeri ja paikallaan istuminen on heikentänyt poikia niin, että he pyörtyvät noustessaan ylös portaita. He kaatuvat ja kuolevat.


Ja äiti haudalla, missä pienen pienet arkut makaavat,
kuuset huojuvat mustina, kukat tiputtavat terälehtiään...

Synkkyyttä seuraa kuitenkin helpottava ilo: Ei sentään, huijasin! Eivät he suinkaan kuole.

Oikeasti Pixonin pojat palaavat kotiin niin punaposkisina, että äiti jo ihmettelee, ovatko he sairastuneet vihurirokkoon.

Bondestamin hiilenmusta kuvitus, jossa kirkkaita värejä on käytetty säästellen, antaa kirjalle synkän tunnelman. Luurankojen ja pienten ruumisarkkujen esittelemisen takia en ehkä lukisi tätä aivan pienen lapsen kanssa, joka ei osaa arvostaa mustaa huumoria.

Pixonin pojat kritisoi nykypäivän lasten riippuvuutta televisiosta ja tietokoneesta. Se pelottelee pilke silmäkulmassa, ei saarnaa kulmat kurtussa. Tyylikkäästi kuvitettu ja taidokkaasti kirjoitettu kirja yllätti ainakin minut makaaberilla kuoleman käsittelyllä.

Malin Kivelä & Linda Bondestam: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo. Teos & Schildts & Söderströms. 2013.
Ruotsinkielinen alkuteos: Bröderna Pixon och TV:s hemliga sken
Suomentaja: Maarit Halmesarka

Teos: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo
Teos: Malin Kivelä
Teos: Linda Bondestam
Kirjavinkit: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

Kommentit

  1. Meillä oli tämä kirjastolainassa mutta lapset ei ymmärrettävästi halunneet valita tätä koskaan iltasaduksi, niin se jäi lukematta. Muistelen että tätä kehuttiin viime vuonna blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tätä luki ahkerammin äiti kuin lapsi. :)

      Poista
  2. Meillä tämä on luettu tosi monesti ja lapset rakastavat tuota luurankokuvaa :)
    En tuolle 2-vuotiaalle vielä lue tätä, kun sillä on joku hirviöpelkokausi meneillään, mutta eiköhän se ole sen verran isoveljiinsä tullut että tästä tulee Otonkin suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! :) Oma tyttäreni on myös vasta 2-vuotias, joten ei vielä (onneksi) ymmärrä ihan kaikkea kirjasta. Tuo lääkärikuva oli jostain syystä hänen mielestään kiinnostava...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude