Siirry pääsisältöön

Helmikuun luetut


Helmikuu hujahti ohi hetkessä ja sain tammikuun tavoin luettua vain kolme kirjaa. Bloggaaminenkin on jäänyt työkiireinen myötä taas vaihteeksi vähemmälle, kun kahdeksan tunnin tietokoneen ruudun tuijottamisen jälkeen ei aina jaksaisi tuijottaa samaa ruutua vapaa-ajallakin...

Helmikuun luetut:
Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
Eimear McBride: A Girl is a Half-formed Thing

Helmikuun kirjoista Goethen romaanin luin klassikkohaastetta varten. Ei nyt mikään maailmoja mullistava ja sydämiä murskaava teos, mutta paikkasin ainakin yhden klassikon kokoisen aukon sivistyksessäni. :) Sain myös hyvän syyn kaupitella puolisolleni Mary Shelleyn Frankensteinia - päätimme nimittäin suositella toisillemme "kirjaa, joka pitäisi ehdottomasti lukea". Minä sain Goethen, hän Shelleyn.

Krienin romaani on roikkunut lukulistallani melkein vuoden, siis ilmestymisestään asti. Se olikin lopulta erittäin nopealukuinen.

Eimear McBriden teoksesta saan myös syyttää puolisoani. Hän ei yleensä uskalla ostaa minulle kirjoja, koska ei kuulemma tiedä, mistä pidän tai minkä olen jo lukenut (vääryyttä! minulle saa aina ostaa kirjoja!). McBriden romaanin hän toi sitten yllättäen Helsingin tuliaisina, koska kirja vaikutti kuulemma niin oudolle, että sitä täytyisi kokeilla. Aluksi olin skeptinen. Kun romaani alkaa näin: For you. You'll soon. You'll give her name. In the stitches of her skin she'll wear your say. Mammy me? Yes you. Bounce the bed, I'd say. - ja sama tyyli jatkuu yli 200 sivua, niin liikutaan todellakin oudon ja kokeellisen äärellä. Alun ihmetyksen jälkeen olin aivan myyty. Välillä en ymmärtänyt mitään; välillä koin yllättäen oppineeni aivan uuden kielen. Mutta ei siitä nyt sen enempää - haluan ehdottomasti kirjoittaa tästä kirjasta pidemmän arvion myöhemmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude