Siirry pääsisältöön

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Jos tulikärpäsiä tulee tänäkin kesänä, niitä ei tule rue Vauborelille. Nyt näyttää siltä, että siellä on vain varjoja ja hiljaisuutta. Hiljaisuus on miehityksen tulosta; se riippuu oksilta, sitä tihkuu viemäreistä. [...] Niin moni ikkuna on pimeänä. On kuin kaupungista olisi tullut tuntemattomilla kielillä kirjoitettujen teosten kirjasto, kuin talot olisivat valtavia hyllyjä, joiden kirjoja on mahdoton lukea, ja kaikki lamput olisivat sammuksissa.

Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe oli yksi tämän kevään odotetuimmista uutuuksistani, enkä joutunut pettymään. Onneksi avasin tämän Pulitzer-palkitun tiiliskiven kauniit kannet ollessani yksin pitkällä junamatkalla ja pystyin uppoutumaan siihen keskeytyksettä ruhtinaallisen kauan.

Chilipähkinöitä, kirja ja tyttären tekemä "matkakimppu". Matka voi alkaa. :)
Romaanin päähenkilöt hiipivät heti alussa suoraan sydämeen. Orpokodissa elävä saksalaispoika Werner kiinnostuu siskonsa Jutan kanssa lapsena radioista ja äänistä, joita ne tuovat kaukaa. Samaan aikaan Pariisin luonnontieteellisen museon lukkosepän tytär Marie-Laure haaveilee tutkimusmatkoista Jules Vernen hengessä, mutta ei sokeutensa vuoksi pysty juuri kulkemaan muilla kuin tutuilla kotikaduilla.

Eletään 1930-lukua. Hitler on noussut valtaan, ja toinen maailmansota vaanii kulman takana.

Werner opettelee kuulemaan näkymätöntä maailmaa ympärillään kansainvälisten radiolähetysten kautta. Samaan aikaan sokea Marie-Laure opettelee "näkemään" hänelle näkymätöntä maailmaa käyttämällä muistiaan sekä tunto- ja kuuloaistiaan.

Sota repii kummankin pois lapsuudenkaupungistaan. Werner päätyy erikoiskouluun, jossa hänestä koulitaan SS-joukkojen tiedustelijaa paikantamaan vastarintaliikkeiden laittomia radioita. Marie-Laure pakenee Pariisista Saint-Malon rannikkokaupunkiin isosetänsä luo, joka on tiedemies ja radioamatööri. Isosetä myös kärsii jonkinlaisesta agorafobiasta eikä ole uskaltanut poistua kotoaan vuosikausiin.

Sota romahduttaa Euroopan. Se lamaannuttaa ja kauhistuttaa, tuo esiin hirveimmät puolet ihmisissä ja pakottaa selviytymään keinolla millä hyvänsä. Jokaisen on tehtävä valinta, jota ei voi välttää: totella kyselemättä vai vastustaa vääryyksiä henkensä kaupalla?

Romaanin keskiössä on radio, tuo maaginen yhteydenpitoväline, joka on ratkaisevan tärkeä sodassa ja yhdistää ihmisiä hyvässä ja pahassa. Radion lisäksi romaanissa esiintyy pieni, arvokas jalokivi, joka on mahdollisesti kirottu.

Kohtalo tuo Wernerin ja Marie-Lauren ohikiitäväksi hetkeksi yhteen Saint-Malon kaupungissa sen pommitusten aikaan. Kohtaaminen muuttaa kummankin elämän.

Tarina laajenee kauniisti ja taidokkaasti nykypäivään, kun radion on korvannut internet, joka yhdistää ihmisiä - myös hyvässä ja pahassa - ympäri maailmaa. Elämä jatkuu ja maailma muuttuu; jotkut ihmiset sen mukana, toiset eivät.

Doerrin romaanissa on kaikki loistavan lukuromaanin ainekset. Kiitos hyvästä kielestä kuuluu suomentaja Hanna Tarkalle. Kahden eri päähenkilön näkökulmasta rinnakkain kerrotut tarinat etenevät sulavasti eikä kumpaankaan oikeastaan kyllästy missään vaiheessa niin, että toivoisi jo toisen osion alkavan (harvinaista!). Vaikka Doerr maalailee runollista kuvaa sodasta, hän ei pidä lukijaa lohduttavasti kädestä tai taputtele rauhoittavasti päähän. Sotaisa romaani ei ole kovin onnellinen eikä sen tarvitsekaan olla. Kirja on yksi hienoimmista toiseen maailmansotaan sijoittuvista romaaneista, jonka olen lukenut.

Kaikki eivät ole samaa mieltä. Savon Sanomien kriitikon mielestä romaani on lattea ja siinä on "pakahduttavuutta tavoitteleva pintakorea tarina". Bloggaajat sen sijaan ovat pääosin haltioituneet kirjasta. Saran mielestä se hipoo täydellisyyttä, Katja/Lumiomena kuvailee romaania kiehtovaksi kaleidoskoopiksi, Leena Lumin mielestä se on suuren lukuromaanin täydellinen esimerkki ja Taikan mielestä teos on "valtaisa tunteiden vuoristorata, joka etenee alamäet ilman jarrua ja ylämäet rakettimoottorilla". :)

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe. WSOY. 2015. 544 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: All the Light We Cannot See
Suomentaja: Hanna Tarkka

Kirja.fi: Kaikki se valo jota emme näe
AnthonyDoerr.com

Kommentit

  1. Minulla tämä odottaa e-kirjana lukemistaan. Ja voi miten sinun bloggauksesi jälkeen haluankin lukea sen heti! Toivottavasti pian olisi hyvä aika paksulle kirjalle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sopiva aika löytyy. Vaikka nyt juhannuksena! :)

      Poista
  2. Minä luen tätä parhaillaan ja voi miten kaunista kaikki onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on kyllä helppo uppoutua ja ihastua.

      Poista
  3. Mielenkiintoiselta kuulostaa!

    tarinattarentarinatupa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä erityisesti hyvien tarinoiden ystäville! ;)

      Poista
  4. Kiitos kuvauksesta. Tähän kirjaan haluan tarttua.

    VastaaPoista
  5. Luin tuon kauniin tarinan. Edes sivumäärä ei tehnyt tuskaa. Välttelen paksuja kirjoja. Suon tiiliskivet vain tietyille tekijöille. Tuskallisia kuljettaa mukana.

    VastaaPoista
  6. Zephyr, sille ei vain voi mitään: Tämä on niin ihana kirja <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude