Siirry pääsisältöön

Anni Nupponen: Nainen ja kuningas

Minun voimani oli parantaa ja parantaa aina vain uudelleen, korjata ja eheyttää. Minä olin siis vahva, vahva omassa itsessäni. Areth - hän oli vahva, mutta eri tavalla kuin minä, jumalansa tavalla. Vaikka hän aiheutti minulle suurta surua, niin suurta, että mieleni lähes sortui, en lopulta saattanut syyttää häntä, sillä tuolloin minun olisi pitänyt syyttää häntä siitä, mitä hän oli.

Anni Nupposen alun perin omakustanteena ilmestynyt Nainen ja kuningas voitti vuonna 2009 Kuvastaja-palkinnon, joka myönnetään parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle. Sittemmin romaanin korjatun painoksen on julkaissut Vaskikirjat.

Rakeinen ja kökkö kansi ei nosta odotuksia kovin korkealle ja kirja on jotenkin onnistuttu sitomaan niin kehnosti, että sivut uhkaavat irrota, jos niitä kääntelee liian rivakasti. Tarina on kuitenkin sen verran vetävä, että melko rivakasti niitä tuli välillä käänneltyä. :)

Eelis on parannuksen salin ylin nainen ja taitava parantaja. Työssään hän kohtaa kuningas Arethin, ylpeän ja itsevarman hallitsijan, joka ei kaihda sotaa, mutta kaipaa yksityiselämässään myös kumppania. Eeliksen ja Arethin kypsä suhde perustuu tasavertaisuuteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen, mutta velvollisuudet kahlitsevat kummankin rooliinsa eikä yhteinen elämä näytä mahdolliselta.

Ymmärrän, miksi Nupposen tyyliä on kuvailtu waltarimaiseksi. Kieli on ylevää, vanhakantaista ja runollista, mutta samalla soljuvaa ja taianomaista. Polveilevat lauseet, joissa ei kuitenkaan ole turhaa toistoa, ja paikoin vanhanaikainen sanajärjestys sekä etäännyttää että lumoaa. Myös Sinuhe oli paikkaansa maailmasta etsivä lääkäri ja mahtavan hallitsijan alamainen, hieman Eeliksen tavoin!

Täytyy sanoa, että olen harvoin lukenut näin koskettavaa ja todentuntuista kuvausta sodasta nimenomaan kotirintaman näkökulmasta. Ja tarkoitan todella todentuntuista, vaikka kyse on fantasiamaailmasta. Pojat ja miehet sotivat jossain kaukana ja ovat poissa vuosikausia, mutta sodan kauheudet tuntuvat silti konkreettisesti kotiin jääneiden luona. Ruuasta on pulaa, kun kaikki pitää toimittaa armeijalle. Kaupunkiin tulvii pakolaisia. Huhut, pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta leviävät kansan keskuudessa, kun uutisia sodan edistymisestä ja läheisten kohtalosta ei kuulu.

Romaanissa ei ole mitään miekkojen kalistelua, hirveitä petoja tai mahtavia taikoja. Fantasiakirjaksi se on melko seesteinen ja pohdiskeleva, ja keskittyy päähenkilön mietteisiin ja elämänkaareen. Kirjassa pohditaan syvällisesti kysymyksiä yksilön vastuusta, sodan etiikasta ja oikeudesta onneen.

Kirjasta välittyi hienosti Eeliksen omat tunteet sotaa ja kärsimystä kohtaan. Parantajana hän ei voi käsittää sitä, miksi joku haluaisi tarkoituksellisesti vahingoittaa tai tappaa toisen ihmisen. Eeliksen vahva vakaumus antaa kirjalle jopa pasifistisia sävyjä. Vastaparina on tietenkin kuningas Areth, sankareiden ja sodan jumalan parissa kasvanut vahva hallitsija. Parantaja ja sotilas, nöyrä palvelijanainen ja mahtava kuningas... Kaksi vastakkaista voimaa vetävät toisiaan puoleensa kuin erinapaiset magneetit. Eeliksen ja Arethin maailmankuvien erilaisuus tekee suhteesta jopa hieman epäuskottavan, vaikka sisäinen kamppailu yhdistää heitä.

Jos jotain olisin kirjaan vielä kaivannut, niin enemmän yksityiskohtia Eeliksen työstä. Parantajat parantavat kirjassa sairaita ajatustensa ja käsiensä avulla, mutta olisi ollut kiinnostavaa lukea lisää Eeliksen arjesta ja yksittäisistä potilaista.

Bloggaajista myös Marjaana on ihastunut kirjaan.

Anni Nupponen: Nainen ja kuningas. Vaskikirjat. 2009. 288 sivua.

Vaskikirjat: Nainen ja kuningas
Osuuskumma: Anni Nupponen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude