Siirry pääsisältöön

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

Jokin hallitsematon voima on vallannut maan, jotain historiallista tapahtuu samanaikaisesti Reykjavíkissa ja suuressa maailmassa.
Valkokangas on revennyt, maailmojen välillä tuulee. 

Islantilaisen Sjónin Poika nimeltä Kuukivi on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun se tuli kolmanneksi Blogistanian Globalia -kilpailussa vuosi sitten. Pienoisromaani valittiin myös parhaaksi islantilaiseksi kirjaksi ilmestymisvuonnaan. Ohut teos tuntui heppoiselta kädessä, mutta kansien välistä paljastui hurja, kiihkeä, mielikuvituksellinen ja synkkä tarina.

Heti ensimmäiset sivut hätkähdyttävät. Teini-ikäinen poika nimeltä Máni Steinn (nimi muistuttaa englannin kielen sanoja "Moonstone", kuukivi) ansaitsee taskurahaa myymällä seksiä miesasiakkaille. Alun suuseksikohtaus on kuvattu kaunistelematta, lähes kylmänviileästi. 

On loppuvuosi 1918. Katla-tulivuori purkautuu, ja reykjavíkilaisten talojen ikkunoita peittää aamuisin ohut tuhkakerros. Orpopoika asuu kaksin vanhan naisen kanssa ullakkoasunnossa.

Päähenkilön rakkaus ja pakokeino ovat elokuvat. Hän haluaa nähdä jokaisen, joka esitetään pääkaupungin Vanhassa ja Uudessa Kinossa. Toinen rakkaudenkohde on tyttö nimeltä Sólborg Guðbjörnsdóttir, jolle poika antaa nimen Sóla Guðb-. Tyttö on mustaan nahkahaalariin naamioituva moottoripyöräilijä ja myös popliinitakkiin pukeutuva naisten ompeluseuran jäsen, monikasvoinen ja muuntautumiskykyinen kuin elokuvallinen kaksoisolentonsa, Vampyyrit-elokuvan Irma Vep.

Kirjassakin syötiin skyriä! :)
Ensimmäinen maailmansota tuntuu kaukaiselta, mutta Islannissakin tapahtuu jotain mullistavaa. Höyrylaiva Botnia tuo saarivaltioon tarttuvan espanjantaudin. Influenssaepidemia alkaa vaatia kuolonuhreja. Máni Steinnin elämän elokuva vaihtuu karuun todellisuuteen. Seksuaalisuutensa ja elinolosuhteidensa vuoksi yhteiskunnan marginaaliin sysätty poika pääsee tai joutuu näkemään ihmiset haavoittuvaisimmillaan kulkiessaan paikallisen lääkärin mukana. Tauti on julman demokraattinen ja niittää asukkaita maahan luokkaan tai varallisuuteen katsomatta.

Poika nimeltä Kuukivi on runollinen, kiehtovalla tavalla vieras ja outo sekä surrealistinen, vaikka pohjautuukin vankasti vuoden 1918 tapahtumiin Islannissa. Aivan viimeisillä sivuilla kirjailija kytkee tarinan vielä omaan sukuhistoriaansa. Elokuvamainen kertomus saa ansaitsemansa sadunomaisen lopun.

Romaani on pieni kooltaan, mutta suuri sisällöltään. Sjón siirtää vastuun aukkojen täyttämisestä lukijalle, ei ohjaile tai vihjaile, miten mihinkin pitäisi suhtautua tai miten jokin pitäisi tulkita. Kirjailija onkin todennut, että hän haluaa jättää mahdollisimman paljon lukijan itsensä löydettäväksi. Kirjan pitäisi olla "kuin huokoinen sieni, joka turpoaa vedessä monta kertaa itseään isommaksi".

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi. Like. 2014. 152 sivua.
Islanninkielinen alkuteos: Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til
Suomentaja: Tuomas Kauko 

Like: Poika nimeltä Kuukivi
HS: "Irti kansallisesta kaanonista"

Kommentit

  1. Kyllä vaan pieni ja suuri ja huokoinen sieni. Valtavan vahva.

    VastaaPoista
  2. Kirjailija osoittaa kykynsä siirtyä vaivattomasti kaarisiltaa pitkin realismista runouteen. Pienimuotoinen runsaskerrontainen teos!!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli uskomaton lukukokemus. Todella hurja tarina, suosittelen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude