Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Kansi: Martti Ruokonen
Myönnän, että olen äänikirjojen suhteen myöhään liikkeellä. Vaikka äänikirjojen markkinat eivät Suomessa vielä päätä huomaa moniin muihin maihin ja kielialueisiin verrattuna, niin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on vasta ensimmäinen äänikirja, jonka olen ostanut ja oikeasti kuunnellut alusta loppuun asti. Olen aiemmin kokeillut muutamaa englanninkielistä palvelua ja äänikirjaa, mutta ne ovat aina jääneet kesken.

Pääsyy tähän lienee se, ettei tilaisuuksia ja tilanteita kuunnella kirjoja ole kovin paljon. Minulla ei ole työmatkaa, koska työskentelen kotitoimistossa, joten en juuri joudu istumaan julkisissa kulkuneuvoissa tylsistyneenä. Ajelen harvoin autolla ja vielä harvemmin yksin; enkä sitä paitsi tiedä, osaisinko kuunnella äänikirjaa ajaessa vai häiritsisikö se liikaa keskittymistä. Lenkkeillessä kuuntelen mieluummin musiikkia kuin puhetta, ja kotona en halua eristäytyä kuulokkeiden avulla muusta perheestä: fyysinen kirja sietää keskeytyksiä ja hälinää paremmin kuin äänikirja.

Mutta tammikuun lopussa hytisin anivarhain aamulla bussiasemalla, edessäni yli 10 tunnin bussimatka pääkaupunkiseudulle ja takaisin. Otollinen hetki äänikirjalle. Ja hyvin Neljäntienristeyksen kuunteleminen sujuikin. Lumiset männyt, kuuset, mökit ja pihat loivat tunnelmaa vilahtaessaan bussin ikkunan ohi, kun pitäjänkätilö Maria hiihti tönöstä toiseen auttamaan naisia vaikeissa synnytyksissä.

Lukija Krista Putkonen-Örnin ääni kalskahti aluksi liiankin viileän asialliselta (puolisoni mukaan hän kuulosti puhelinvastaajalta ja miesääni olisi ollut parempi), mutta ääneen tottui nopeasti. Artikulointi oli selkeää, ja dialogipätkissä puhujatkin erottuivat melko hyvin toisistaan, kun lukija muunsi ääntään aavistuksen verran eri puhujien ollessa äänessä. Naisääni oli minusta parempi juuri tähän kirjaan, koska useimmat kirjan osista oli kerrottu naisen näkökulmasta.

En saanut Neljäntienristeystä bussimatkan aikana loppuun (paluumatka sujui pitkälti unessa) ja kotiinpaluun jälkeen mietin, pitäisikö siirtyä suosiolla painetun version pariin, kun kovakantinen kirja odotti omassa hyllyssä. Moinen "sekakäyttö" tuntui kuitenkin väärältä, joten päätin kerrankin kuunnella kirjan loppuun asti. Lopulta kuuntelin kirjaa monessa eri tilanteessa: illalla sohvalla, kotitöitä tehdessä, sängyssä ennen nukahtamista ja myös lenkin aikana.

Neljäntienristeyksestä on kirjoitettu niin paljon, etten viitsi kerrata koko juonta uudestaan. Kinnunen on tehnyt upean työn kirjan kanssa ja se on hämmästyttävän hiottu ja kaunis kokonaisuus esikoisromaaniksi. Minusta romaanissa on kaikki suuren kotimaisen klassikon ainekset. Yhden suvun tarinan ympärille on kasautuu valtava määrä suomalaista kulttuuria ja perinteitä talonrakennusvaiheista entisajan maalaistalon ruokakomeron sisältöön, sotamuistoista puhumattomuuden traagisuuteen.

Kinnunen on juuri nyt erityisen ajankohtainen, koska Neljäntienristeykseen pohjautuvat näytelmät ovat juuri saaneet ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa ja Kotkan kaupunginteatterissa. Lukiessa mietinkin välillä, miltä tämä tai tuo kohtaus näyttäisi näyttämöllä. Kinnunen on käsikirjoittanut näytelmiä jo ennen kaunokirjallista debyyttiään ja ehkä sen jotenkin aistii kirjan kauniissa ja paljonpuhuvissa kohtauksissa. Harmi, että sekä Turku että Kotka ovat niin kaukana. Muuten marssisin oikopäätä teatteriin.

Lisäksi Kinnusen odotettu toinen romaani, Lopotti, ilmestyy vajaan viikon päästä, 13.2. Se jatkaa saman suvun tarinaa, tällä kertaa sokean Helenan ja tämän veljenpojan Tuomaksen näkökulmasta.

Vielä yksi kommentti kirjasta tähän kirja-arvosteluun, joka ei täytä minkäänlaisia arvostelun kriteereitä. :) Jotkut arviot Neljäntienristeyksestä ovat jättäneet Onnin salaisuuden mainitsematta, kun taas toiset ovat tuoneet sen esille yhtenä pääteemoista. Itse olin etukäteen lukenut yhden jälkimmäisistä arvioista, joten tiesin Onnin salaisuuden. En osaa sanoa, tekikö se lukukokemuksesta paremman vai huonomman, mutta ainakin erilaisen. Puolisoni ei nimittäin tiennyt salaisuutta etukäteen ja hänelle se tuli melkoisena yllätyksenä vasta kirjan puolivälin tienoilla. Itse löysin viitteitä asiaan jo kirjan alkupuolelta, aina Onnin ensiesiintymisestä alkaen, eli suhtauduin kaikkeen Onniin liittyvään siitä näkökulmasta. Kirjan voi siis lukea kahdella tapaa, mutta en lähde arvottamaan, kumpi on parempi tapa. Lopulta jokainen lukija tekee siitä omanlaisensa tulkinnan. :)

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. WSOY. 2014.
Äänikirja, 10h 23min
Lukija: Krista Putkonen-Örn

Elisa Kirja: Neljäntienristeys (äänikirja)
Kirja.fi: Neljäntienristeys
HS: "Tommi Kinnusen romaanin veroisia esikoisteoksia ilmestyy vain pari vuosikymmenessä"

Kommentit

  1. Olin aivan myyty Kinnusen Neljäntienristykseen! Ennustin siitä F-ehdokasta ja niin kävi. Kirjoiitn laajasti tapani mukaan, mitä mieltä ja mistä. Nyt olen pari yötä lukenut Lopottia ja voihan sentään <3

    Oletko huomannut, että toisinaan kustantajatkin kertovat liepeissä ja takakansiteksteissä yllättävän paljon kirjoista. Itse harkitsen joka kerta erikseen, mitä haluan painottaa, joskus tuollainen asia kuin Onnilla oli, on hyvä kertoa etukäteen, mutta sitten taas...

    VastaaPoista
  2. Neljäntienristeys on todella vaikuttava kirja. Täytyy ehdottomasti lukea myös Lopotti. =)

    Itse olen äänikirjojen suurkuluttaja, johtunee pitkälti siitä, että minulla on paljon pitkiä, yksinäisiä automatkoja. Itselleni äänikirjan kuuntelu toimii erinomaisesti noissa tilanteissa. Ainoastaan silloin kannattaa olla varuillaan, jos on kovin väsynyt. Tasainen lukijanääni kun voi alkaa nukuttamaan liikaa. Silloin on hyvä vaihtaa musiikkiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude