Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaaja teatterissa: Koirien Kalevala


Kuopion kaupunginteatterissa sai tänään ensi-iltansa koko perheen ooppera Koirien Kalevala, joka perustuu Mauri Kunnaksen samannimiseen kuvakirjaan. Oopperan on ohjannut Virpi Rautsiala, libretto on Sami Parkkisen teos ja sävellys Jaakko Kuusiston käsialaa. Kantaesityksensä oopperaversio sai Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2004. Kuopiossa esitettävä teos on kaupunginteatterin, Savonia AMK:n, Kuopion konservatorion ja Mustin ja Mirrin yhteystyön tulosta. Teos on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja mikäpä olisi sopivampi paketti kuin kenties Suomen tunnetuimman ja rakastetuimman lastenkirjailijan teos yhdistettynä kansalliseepoksen taruihin. Teos osoittautui ennätyksellisen suosituksi jo ennen ensi-iltaansa, koska eilen uutisoitiin kaikkien 11 näytöksen olevan loppuunmyytyjä tai -varattuja. Lisänäytöksiäkään ei näillä näkymin ole luvassa, mutta teatteri ohjeistaa ilman lippuja jääneitä seuraamaan tilannetta netin kautta, koska peruutuspaikkoja joihinkin esityksiin voi vielä saada.

Itse pääsin tänään Minna-näyttämön täpötäyteen katsomoon 4,5-vuotiaan tyttäreni kanssa, joka oli vasta toista kertaa elämässään teatterissa. Lainasimme etukäteen Kunnaksen kuvakirjan kirjastosta, vaikka hiukan epäilytti, miten hyvin Kalevalan tarinat uppoavat tuon ikäiseen. Lapsi yllätti positiivisesti: kirja piti lukea kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Suosikkikohta oli kuulemma se, kun Louhi istuu hauen leukaluusta tehdyllä istuimella - ja kovasti odotimme, näkyisikö moista kohtausta näyttämöllä (ei, valitettavasti, mutta hauenleuasta tehty kannel toki on!).

Tytär ja kissa odottelemassa esityksen alkamista.
Kalevalassa asuu villi ja vapaa koirien heimo, johon kuuluu mahtava tietäjä Väinämöinen. Pohjolassa taas asuu hurja ja häijy susien heimo, jota emännöi Louhi, Pohjan akka harvahammas. Näiden välissä asuu pieni, mutta sitkeä kissojen heimo, johon kuuluvat Lemminkäinen äitineen. Heimot ottavat aika ajoin yhteen, kun kosijat kilpailevat kauniista Pohjolan Tytistä ja havittelevat itselleen Sampoa, ihmekonetta, joka tekee elämästä helppoa.

Lemminkäinen (Vertti Aittola) ja Lemminkäisen äiti (Johanna Nylund). (Kuva: Sami Tirkkonen)
Olihan se melkoinen elämys! Lemminkäinen (Vertti Aittola) otti tilan heti haltuunsa ja toimi esityksen ajan eräänlaisena kertojana, joka piti pienemmätkin katsojat - ja epäilemättä myös Kalevalansa unohtaneet aikuiset - kärryillä siitä, missä mentiin. Vaikka eepoksen juonenkäänteet eivät ole sieltä yksinkertaisemmasta päästä, niin Kunnaksen kirjassa kieli on juuri sopivan yksinkertaista ja selkeää - niin oopperassakin. Musiikki oli aivan huikeaa: kuoro, orkesteri ja näyttelijöiden laulu toimi hienosti yhteen ja loi tunnelmaa. Väinämöisen (Henri Tikkanen) laulu oli erityisen komeaa, kuten tietysti tarinaan kuuluukin. Itse pidin myös Lemminkäisen äidistä (Johanna Nylund), jonka ilmeikkyys välittyi aina toiseksi taaimmaiselle riville asti! Myös pukusuunnittelusta (Riitta Röpelinen) täytyy antaa kehuja: erityisesti Pohjolan Louhi oli hurja ilmestys.

Ilmarinen (Jukka Onttonen), Tytti (Maiju Tiirikainen) ja Louhi (Lea Järveläinen). (Kuva: Sami Tirkkonen)


Teatterin sivuilla suositellaan teosta "kaikille heille, jotka haluavat tutustua oopperaan esittävän taiteen genrenä tai kerrata Kalevalan tarinaa". Tähän tarkoitukseen Koirien Kalevala sopiikin erinomaisesti. Teosta suositellaan kuitenkin yli 7-vuotiaille, jos on tulossa esim. vanhemman kanssa, tai koululuokille 3. luokasta ylöspäin. Itse sanoisin - ja tytär vahvistanee tämän - että ooppera sopii mainiosti myös alle kouluikäisille, varsinkin niille, joihin Kunnaksen kirjakin jo uppoaa. Vaikka väliaikaa 70-minuuttisessa teoksessa ei ollut, niin oma tyttäreni istui kyllä tiukasti penkin reunalla katse lavalle liimaantuneena - mukana olleen pehmokissan häntä taisi tosin hieman kärsiä jännittyneestä puremisesta Sammon ryöstön aikana!

Yleisössä oli kaikenikäisiä katsojia; nuorimmat silmämääräisesti arvoituna n. 2 - 3-vuotiaita. Vaikka tarina menisi hieman ohi, niin teoksen visuaalisuus, musiikki, värikäs valaistus ja tanssivat lavasteet (!) pitävät taatusti pienempienkin katsojien mielenkiinnon yllä. Huumoriakin teoksesta löytyy (tosin Tuonelan joutsen oli ehkä tahattoman koominen), ja Herra Hakkaraisen toilailu unissaan pitkin lavaa tuo oman kevennyksensä tarinaan. Eikä teos ollut minusta mitenkään erityisen väkivaltainen tai pelottava - esimerkiksi suuri taistelukohtaus Pohjolassa on toteutettu tyylikkäästi rytmikkään musiikin ja tanssin avulla. Itse siis suosittelisin teosta ihan kaikenikäisille, jotka vain jaksavat reilun tunnin verran istua enemmän tai vähemmän paikoillaan. :)

Jälkimaku: Tyylikkäästi toteutettu, visuaalisesti ja musikaalisesti vaikuttava elämys, joka sopii kaikenikäisille.
Ja 4,5-vuotiaan kommentit heti esityksen jälkeen: "Siis ihan mahtava! Lemminkäinen oli paras! Ja minäpä näin, kun sieltä orkesterikuopasta kurkisti pää!"

Jotain esityksen vaikutuksesta lapseen kertonee se, että bussissa kotiin vierestä kuului yhtäkkiä suora lainaus: "Ei tässä hunaja riitä! Nyt tarvitaan jotain terävämpää!" :)

Koirien Kalevala
Kuopion kaupunginteatteri 1.4 - 5.5.2017
Ensi-ilta 1.4.2017 Minna-näyttämöllä
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa

Kommentit

  1. Kuulostaapa hyvältä! Minä nukuin onneni ohi lippujen kanssa, onneksi ekaluokkalainen on menossa koulun kanssa esitykseen.
    Varmasti ikimuistoinen elämys!

    Meillä oli jossakin vaiheessa isomman S. kanssa vahva Kalevala-kausi. Tosin ei Koirien Kalevalan vaan Don Rosan version ansiosta! Sitä luettiin uudestaan ja uudestaan ja lapseni kyllä vaikutti aika sivistyneeltä 😊 nyt on tosin tainnut unohtua ja jäädä uutten eeposten jalkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. :)

      Juuri eilen mietin, että pitäisi kaivella jostain Don Rosan Kalevala-tarina esiin! Itsekin naureskelin joskus Iku-Turson seikkailuille Helsingissä. Nyt voisi lukea uudestaan lapsen kanssa.

      Poista
  2. Kuulostaa mahtavalta. Hienoa, että Kuopiossa tehdään tallaista! Muistaakseni sai myös Savonlinnan kesässä suuren suosion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lippujen suuri suosio kertoo kyllä sen, että tällaisille olisi enemmänkin kysyntää! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude