tiistai 16. toukokuuta 2017

Petina Gappah: Muistojen kirja

Muisti on sellainen. Toisinaan sitä ymmärtää jälkikäteen asioita, joita ei mitenkään voinut tapahtumahetkellä tietää; äkisti ne tuntuvatkin melko järkeviltä, ja samalla sitä kirjoittaa koko muiston uusiksi, jotta kaikki on johdonmukaista.

Yksi viime viikonlopun Helsinki Litin valovoimaisimmista esiintyjistä oli Petina Gappah, joka taisi hurmata koko yleisön avoimuudellaan, innostuksellaan ja välittömyydellään. Luin Muistojen kirjan juuri ennen tapahtumaa, joten se oli tuoreena mielessä kirjailijan haastattelun aikana.

Petina Gappah, Aris Fioretos ja Sirpa Kähkönen Helsinki Litin lavalla 12.5.2017
Muistojen kirjan päähenkilö on oikeastaan Muisto/muistot - eli sekä henkilöhahmo nimeltä Memory että yksi kirjan pääteemoista, muistot ja menneisyys, jotka antavat romaanille rakenteen. Memory on Zimbabwessa asuva albiinonainen, jota syytetään valkoisen professorin murhasta ja joka odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa vankilassa.

Yhden ihmisten henkilökohtaisten muistojen lisäksi romaanissa käsitellään laajemmin koko kansakunnan muistia, historiaa, joka liittyy Zimbabwen tapauksessa olennaisesti ihonväriin ja kolonialismiin. Muistojen tavoin myös historiankerronta voi olla vääristynyttä ja epäluotettavaa.

Albinisminsa vuoksi Memory on monin tavoin ulkopuolinen ja väliinputoaja yhteiskunnassa. Hän ei ole musta eikä valkoinen, mutta kumpikin ryhmä syrjii häntä. Lapsena häntä kutsutaan nimellä murungudunhu, 'poikkeava', 'puutteellinen', ja muut lapset kiusaavat ja pelkäävät häntä. Memory muistuttaa tavallaan Toni Morrisonin Sinisimmät silmät -romaanin Pecolaa, mustaa tyttöä, jonka hartain toive on saada siniset silmät. Memoryn toive on hieman erilainen:

Halusin olla samanlainen kuin muut. Yritin muuttua yhtä tummaksi kuin toiset lapset. Halusin kovasti kuulua joukkoon. [...] Aina kun suinkin kykenin, rukoilin Jumalaa tummentamaan ihoni.

Memoryn isä viettää paljon aikaa lastensa kanssa, kun taas äiti on ankara ja etäinen. Pikkusisko Mobhi hukkuu epäselvissä olosuhteissa vesisankoon, ja 9-vuotias Memory joutuu muuttamaan rikkaan valkoisen miehen, Lloydin luo asumaan. Lloyd on klassisten kielten tohtori ja kirjallisuuden professori, ja hänestä tulee Memorylle eräänlainen isähahmo, vaikka tyttö ei voi käsittääkään, miksi hänen omat vanhempansa ovat antaneet hänet pois.

Memory joutuu siis jo hyvin nuorena luopumaan sekä lapsuudenkodistaan että perheestään. Lapsuuden ensi vuodet jäävät menneisyyteen, johon Memory ei voi eikä lopulta edes halua palata. Aikuisena hän kuitenkin kiinnostuu historiasta ja viihtyy arkistokokoelmien keskellä. Kun muistojen ja menneisyyden vyyhti lopulta purkautuu ja avautuu, paljastuu hätkähdyttäviä väärinkäsityksiä, sattumia ja lapsen tekemiä vääriä tulkintoja. Ihmiset osoittautuvat joskus toisenlaisiksi kuin rakentamamme mielikuva heistä.

Oikeastaan oli hieman epäreilua tätä romaania kohtaan lukea se heti Hanya Yanagiharan Pienen elämän jälkeen. Yanagiharan kirjan tunnelma ja henkilöt olivat vielä vahvasti mielessä ja tapahtumien jättämä järkytys niin tuore, että Gappahin romaani ei aluksi tuntunut oikein miltään. Alun kiertelevä ja kaarteleva tyyli sekä pitkät, irralliset takaumat Memoryn lapsuuteen eivät varsinaisesti helpottaneet asiaa.

Muistojen kirja teki vaikutuksen oikeastaan vasta aivan lopussa, kun se veti maton jalkojen alta. Siihen saakka se tuntui jotenkin oudon mustavalkoiselta eikä saavuttanut missään vaiheessa samaa imua kuin esim. Yanagiharan romaani. Toisaalta Gappahin kirjan jälkeen siirryin heti Aris Fioretosin Maryyn, jonka naispäähenkilö on myös vankilassa. Sekin jätti paljon syvemmän jäljen kuin tämä. Muistojen kirja paljastui siis lopussa moniulotteisemmaksi ja yllätyksellisemmäksi kuin miltä se aluksi vaikutti, mutta vertailussa se ei pärjännyt esim. näille kahdelle muulle, joita luin samoihin aikoihin.

Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammi. 2017. 307 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Book of Memory
Suomentaja: Tero Valkonen

Kirja.fi: Muistojen kirja
Kiiltomato: "Ei musta eikä oikein valkoinenkaan"
Kirjavinkit: Muistojen kirja
Savon Sanomat: Muistojen kirja

tiistai 2. toukokuuta 2017

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus

En usko, että meidän tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Heti kun pysähtyy kysymään itseltään elämänsä tarkoitusta, ottaa arvottavaa etäisyyttä siihen, mihin vielä äsken uppoutui iloisena ja tyytyväisenä. Tämä on kuin yrittäisi mitata rakkauttaan toiseen ihmiseen, vaikkapa kumppaniin: heti kun tunnetta alkaa mitata, se viilenee.

Elämän tarkoitus - mikä se on ja mistä se mahdollisesti löytyy - on suorastaan kliseinen filosofinen arvoitus. Moni sivuuttaakin sen pohtimisen turhana tai lannistavan monimutkaisena. Emeritaprofessori Merete Mazzarella kuitenkin tarttuu rohkeasti laajaan aiheeseen ja käsittelee sitä omalle tyylilleen uskollisena loogisesti, älykkäästi, perustellusti ja samalla samastuttavasti.

Elämän tarkoituksen avaaminen rönsyilee vapaasti yksityisen ja julkisen, henkilökohtaisen ja yleisinhimillisen välillä. Aihetta sivuaa moni muu perustavanlaatuinen filosofinen kysymys: Miksi maailmassa on pahuutta ja kärsimystä? Jalostaako kärsimys? Onko ihminen luonnostaan paha? Miksi väkivalta ja rikokset kiehtovat meitä? Onko myötätunto ja sitä kautta hyväntekeväisyys nykymaailmassa hyväosaisten ylellisyyttä? Mitä on hyvä ja mielekäs elämä? Voiko ihminen olla liiankin hyvä?

Mazzarella käsittelee aihetta viisaasti ja syvällisesti, muttei ala teoretisoimaan liikaa vaan esittelee runsaasti käytännön esimerkkejä. Hän puhuu maailmankuvasta, uskonnosta, ihmiskuvasta, individualismista ja globalisaatiosta. Alle 300 sivuun mahtuu myös pohdintaa sattumasta ja kohtalosta, riskeistä, onnesta ja valinnanvapaudesta. Suuria teemoja ja ajatuksia, jotka on esitetty ja muotoiltu niin lukijaystävällisesti, että lukiessa kuvittelee itsekin olevansa piirun verran sivistyneempi ja fiksumpi ihminen! :) Iso kiitos miellyttävästä lukukokemuksesta kuuluu tietenkin suomentaja Raija Rintamäelle.

Mazzarellaa lukiessa pitää myös olla vieressä muistiinpanovälineet, koska tekstissä viitataan usein erittäin mielenkiintoisilta kuulostaviin tietokirjoihin ja romaaneihin, jotka täytyy heti lisätä omalle lukulistalle.

Elämän tarkoitus on myös ajankohtainen. Mazzarella pohtii Syyrian tilannetta ja terrori-iskuja Euroopassa ja ympäri maailmaa sekä Välimerellä hukkuvia ihmisiä. Tämä lienee surullisen totta jakautuneessa nykymaailmassa:

Kun ihmiset ovat valinneet kantansa johonkin kysymykseen, he omaksuvat herkästi vain omaa käsitystään vahvistavaa tietoa. Ja edelleen: paitsi että arvot vaikuttavat toimintaan, myös toiminta vaikuttaa arvoihin. Se joka on alkanut vainota - tai surmata - toisia ihmisiä, alkaa yhä vahvemmin vihata niitä joita vainoaa tai surmaa.
Näitä oivalluksia voi soveltaa nykypäivän keskusteluun pakolaisista ja maahanmuuttajista: Internetin välityksellä ihminen, joka on alun perin hieman vieroksunut pakolaisia, löytää joka päivä ja hetki näkökantoja, jotka voimistavat hänen varauksellisen asenteensa vihaksi. 

Mikä siis on elämän tarkoitus Mazzarellan mielestä? Se ei välttämättä ole, eikä sen pitäisikään olla, mikään järjellä ymmärrettävä, loogisesti analysoitava, mitattavissa oleva asia. Se on jotain abstraktimpaa, monien asioiden summa, subjektiivinen tunne. Kenties se on avoimuutta elämän moninaisuudelle sekä kiinnostusta ja uteliaisuutta uusia tietoja ja taitoja kohtaan. Se voi olla ystävyyttä, keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Se on toivoa ja elämänrohkeutta, katkeruuden välttelyä. Se on myös arkea ja arkisten havaintojen arvostamista ja ennen kaikkea: kykyä ihmetellä.

Bloggaajista myös mm. Ulla, Riitta K. ja Arja ovat lukeneet kirjan.

Mazzarella keskustelee Helsinki Litissä sunnuntaina 13.5 brittiläisen neurokirurgi Henry Marshin kanssa. Melkein uskaltaisin väittää, että perimmäisiä kysymyksiä käsitellään silloinkin.

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus. Tammi. 2017. 255 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Om livets mening
Suomentaja: Raija Rintamäki

Kirja.fi: Elämän tarkoitus
Kirja.fi: Merete Mazzarella
Savon Sanomat: Elämän tarkoitus

Katso myös: