Siirry pääsisältöön

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus

En usko, että meidän tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Heti kun pysähtyy kysymään itseltään elämänsä tarkoitusta, ottaa arvottavaa etäisyyttä siihen, mihin vielä äsken uppoutui iloisena ja tyytyväisenä. Tämä on kuin yrittäisi mitata rakkauttaan toiseen ihmiseen, vaikkapa kumppaniin: heti kun tunnetta alkaa mitata, se viilenee.

Elämän tarkoitus - mikä se on ja mistä se mahdollisesti löytyy - on suorastaan kliseinen filosofinen arvoitus. Moni sivuuttaakin sen pohtimisen turhana tai lannistavan monimutkaisena. Emeritaprofessori Merete Mazzarella kuitenkin tarttuu rohkeasti laajaan aiheeseen ja käsittelee sitä omalle tyylilleen uskollisena loogisesti, älykkäästi, perustellusti ja samalla samastuttavasti.

Elämän tarkoituksen avaaminen rönsyilee vapaasti yksityisen ja julkisen, henkilökohtaisen ja yleisinhimillisen välillä. Aihetta sivuaa moni muu perustavanlaatuinen filosofinen kysymys: Miksi maailmassa on pahuutta ja kärsimystä? Jalostaako kärsimys? Onko ihminen luonnostaan paha? Miksi väkivalta ja rikokset kiehtovat meitä? Onko myötätunto ja sitä kautta hyväntekeväisyys nykymaailmassa hyväosaisten ylellisyyttä? Mitä on hyvä ja mielekäs elämä? Voiko ihminen olla liiankin hyvä?

Mazzarella käsittelee aihetta viisaasti ja syvällisesti, muttei ala teoretisoimaan liikaa vaan esittelee runsaasti käytännön esimerkkejä. Hän puhuu maailmankuvasta, uskonnosta, ihmiskuvasta, individualismista ja globalisaatiosta. Alle 300 sivuun mahtuu myös pohdintaa sattumasta ja kohtalosta, riskeistä, onnesta ja valinnanvapaudesta. Suuria teemoja ja ajatuksia, jotka on esitetty ja muotoiltu niin lukijaystävällisesti, että lukiessa kuvittelee itsekin olevansa piirun verran sivistyneempi ja fiksumpi ihminen! :) Iso kiitos miellyttävästä lukukokemuksesta kuuluu tietenkin suomentaja Raija Rintamäelle.

Mazzarellaa lukiessa pitää myös olla vieressä muistiinpanovälineet, koska tekstissä viitataan usein erittäin mielenkiintoisilta kuulostaviin tietokirjoihin ja romaaneihin, jotka täytyy heti lisätä omalle lukulistalle.

Elämän tarkoitus on myös ajankohtainen. Mazzarella pohtii Syyrian tilannetta ja terrori-iskuja Euroopassa ja ympäri maailmaa sekä Välimerellä hukkuvia ihmisiä. Tämä lienee surullisen totta jakautuneessa nykymaailmassa:

Kun ihmiset ovat valinneet kantansa johonkin kysymykseen, he omaksuvat herkästi vain omaa käsitystään vahvistavaa tietoa. Ja edelleen: paitsi että arvot vaikuttavat toimintaan, myös toiminta vaikuttaa arvoihin. Se joka on alkanut vainota - tai surmata - toisia ihmisiä, alkaa yhä vahvemmin vihata niitä joita vainoaa tai surmaa.
Näitä oivalluksia voi soveltaa nykypäivän keskusteluun pakolaisista ja maahanmuuttajista: Internetin välityksellä ihminen, joka on alun perin hieman vieroksunut pakolaisia, löytää joka päivä ja hetki näkökantoja, jotka voimistavat hänen varauksellisen asenteensa vihaksi. 


Mikä siis on elämän tarkoitus Mazzarellan mielestä? Se ei välttämättä ole, eikä sen pitäisikään olla, mikään järjellä ymmärrettävä, loogisesti analysoitava, mitattavissa oleva asia. Se on jotain abstraktimpaa, monien asioiden summa, subjektiivinen tunne. Kenties se on avoimuutta elämän moninaisuudelle sekä kiinnostusta ja uteliaisuutta uusia tietoja ja taitoja kohtaan. Se voi olla ystävyyttä, keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Se on toivoa ja elämänrohkeutta, katkeruuden välttelyä. Se on myös arkea ja arkisten havaintojen arvostamista ja ennen kaikkea: kykyä ihmetellä.

Bloggaajista myös mm. Ulla, Riitta K. ja Arja ovat lukeneet kirjan.

Mazzarella keskustelee Helsinki Litissä sunnuntaina 13.5 brittiläisen neurokirurgi Henry Marshin kanssa. Melkein uskaltaisin väittää, että perimmäisiä kysymyksiä käsitellään silloinkin.

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus. Tammi. 2017. 255 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Om livets mening
Suomentaja: Raija Rintamäki

Kirja.fi: Elämän tarkoitus
Kirja.fi: Merete Mazzarella
Savon Sanomat: Elämän tarkoitus

Katso myös:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude