Siirry pääsisältöön

Riina Mattila: Järistyksiä

Osa rajoista piirtyi selkeinä kaikille, osa vain niille, jotka olivat tarpeeksi erilaisia. Näkymättömät rajat olivat pahimpia, ne oppi tuntemaan vain kompastumalla niihin. Silloin häpeä kirveli kaikista eniten, yllätettynä ja hämättynä. Sukupuolten välinen raja oli muille harmiton, mutta minua se sokaisi päiväkodista asti. Koulunpihat vaihtuivat mutta itsepintainen raja pysyi, se kasvoi kanssani korkeutta ja piti huolen, että kompastelin enemmän kuin pysyin pystyssä.

Aloitin BookBeatin käytön ryminällä ja luin yhdeltä istumalta Riina Mattilan esikoisromaanin Järistyksiä, joka julkaistiin alkuvuodesta ainoastaan e-kirjana, mutta on ilmeisesti nyt ilmestymässä myös painettuna versiona.

Järistyksiä tuli toiseksi WSOY:n kirjallisuussäätiön järjestämässä Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailussa. Kilpailun voittaja, Jukka Behmin Pehmolelutyttö, ylsi viime vuonna Finlandia Junior -ehdokkaaksi, joten Järistyksiä ei jäänyt huonolle kirjalle kakkoseksi! Kilpailussa etsittiin "uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa". Jos esikoiskirjojen taso on näin kova kuin mitä tämä ja Behmin teos antavat ymmärtää, niin huh! Tällaisia kirjoituskilpailuja täytyy ehdottomasti järjestää lisää!

Jo ensimmäisestä sivusta lähtien Järistyksiä lumoaa kielellään ja ilmaisuvoimallaan:

Tyttö, poika, ooksä transu vai tahallas ruma, keinuessa se kaikki unohtuu ja pikkukiviä ahmineet tennarinpohjat uskaltavat kurottaa niin korkealle, että niiden rikkinäisyys katoaa näkyvistä. 

Vaikka muuten e-kirjan lukeminen sujui BookBeatin kautta yllättävän vaivattomasti, niin tämän kirjan kohdalla turhauduin pian. Halusin merkata hienoja kielikuvia, lauseita ja kohtia muistiin lähes joka sivulta, mutta e-kirjan kohdalla se ei onnistunutkaan tavalliseen tapaan.

Järistyksiä sijoittuu nimeltä mainitsemattomaan pesäpallokaupunkiin, jossa asuu Elisa eli Eelia, joka kasvaa "eri suuntaan kuin kaikki muut". Lapsena hän ei voi käsittää, miksi aikuiset raivostuvat, kun Eelia ja Reino, päiväkoti-ikäiset pikkulapset, leikkivät vaatteidenvaihtoleikkiä. Ihmettelin tätä kyllä itsekin. Elänkö suvaitsevaisuuskuplassa vai alkaako joku vanhempi oikeasti raivota lapselleen, jos tämä leikin lomassa pukeutuu eri sukupuoleksi kuin oletussukupuolekseen?

Kirjassa on hienosti kiteytetty metaforien avulla muunsukupuolisuuden tai sukupuolettomuuden kokemus, miltä se itsestä tuntuu ja muista näyttää:

Jo harakanvarvasiässä kaksi lasta veti kilpaa narua pääni sisällä. Kumpikaan lapsista ei koskaan päässyt voittoviivan ylitse, eikä se minua haitannut. Kaikkia muita tuntui haittaavan.

Teini-ikäisen Eelian vanhemmat kuittaavat miesten paitaan pukeutumisen kapinaksi eikä kukaan huomaa nuorta piinaavaa yksinäisyyttä ja surua, joka kylmettää koko kehon sisältäpäin.

Eelia saa kuitenkin luvan muuttaa kauas kotoa ja käydä lukionsa Vaajapurossa, Vällyn taidelukiossa. Vaajapurokin on pieni paikka, mutta silti siellä odottaa uusi alku. Siinä missä pesäpallokaupungissa "erilaisuuskummitukset" on pidetty "visusti lukittujen kaappien sisällä", Vällyssä ne saavat "mellastaa vapaina ja istua rauhassa omistajiensa olkapäillä".

Vällyssä Eelia myös tutustuu Karhuun ja saa tästä läheisen ystävän. Ketunsilmäinen, käheä-ääninen Isla taas aiheuttaa jotain muuta, tunteiden räjähdyksen tai järistyksen.

Mattila osaa kuvailla upeasti kutkuttavaa jännitystä, epävarmaa odotusta, latautunutta eroottista tunnelmaa, joka on täynnä sanomattomia haluja ja tunteita. Teksti itsessään on myös yllättävien, osuvien kielikuvien kyllästämää, eli juuri sellaista, josta pidän. :)

Järistyksiä on ehdottomasti yksi parhaista nuortenkirjoista, jonka olen viime vuosina lukenut. Väistämättä tulee mielen Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava, 2016), mutta se kertoo nimenomaan transpojan prosessista; Mattilan kirjan päähenkilön sukupuoli on kenties jotain muuta tai sitten sitä ei olekaan:

Minulla oli minun kokemukseni, minun tarinani, menneisyyteni ja tulevaisuuteni, jossa sain hypätä sukupuoliruutujen yli jos niin tahdoin.

Järistyksiä kertoo ensi-ihastumisesta ja -rakastumisesta, mutta myös sydänystävyydestä ja mustasukkaisuudesta. Kirjassa kuvaillaan myös omaan identiteettiin ja ruumiiseen liittyvää häpeää ja pelkoa sekä sitä, miten omille vanhemmille kaapista tuleminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Tunnistin jälkimmäisen kuvauksesta monia asioita, vaikka oma kaapistatulo tuntuu jo kaukaiselta muistolta.

Järistyksiä oli hieno kirja, johon oli helppo uppoutua ja koukuttua. Kirja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille, mutta suosittelisin tätä nuorten lisäksi myös ihan kaikille aikuisille. Jos Pehmolelutyttö voi avata vanhempien silmät näkemään, mitä teini voi kokea netissä, niin Järistyksiä voi saada näkemään sukupuolen vähemmän kapeakatseisesti ja ravistella samalla muutamia ennakkoluuloja. Ja mikä parasta, Järistyksiä on aivan ihana rakkaustarina ilman turhaa siirappia. :)

Kirjabloggaajista Kirsi kuvaili Järistyksiä järisyttäväksi lukukokemukseksi ja Maija soisi kirjan päätyvän mahdollisimman monen käsiin. Samaa toivon minäkin. :)

Riina Mattila: Järistyksiä. WSOY. 2018.

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

RiinaMattila.com
WSOY: Järistyksiä
BookBeat: Järistyksiä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude