Siirry pääsisältöön

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

Tutustuin ruotsalaiseen sarjakuvantekijään Liv Strömquistiin viime vuoden lopulla Johanna Rojolan toimittaman Suffragettien city -sarjakuva-antologian (2011) ansiosta. Lisäksi pääsin kuulemaan Strömquistia viime vuonna Turun kirjamessuilla, joilla ilmestyi kaksi hänen sarjakuva-albumiaan, Prinssi Charlesin tunne ja Nousu ja tuho. Näistä ensimmäinen, rakkauden ja avioliiton historiasta ja ristiriidoista kertova albumi, pääsi ensin lukulistalleni.

Albumin nimi tulee siitä, kun prinssi Charlesilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa tämän kihlauduttua Dianan kanssa: "Are you in love?", johon Charles vastasi: "Yes... Whatever 'love' means." Huh... Tätä prinssi Charlesin epämääräistä tunnetta Strömquist lähtee albumissaan selvittämään ja avaamaan tarkemmin: mikä on tämä mystinen rakkauden käsite, joka saa (ainakin ns. rakkausavioliitoissa) kaksi hyvinkin erilaista, heterosuhteissa myös eri sukupuolia edustavaa ihmistä sitoutumaan toisiinsa?


Strömquist pohtii mm. sitä, miksi niin monen sitcomin huumori perustuu sitoutumiskammoisten miesten pyrkimyksiin vältellä vaimojaan/tyttöystäviään/äitejään/naisia (Kaikki rakastavat Raymondia, Miehen puolikkaat, Seinfeld...). Nämä tosin ovat jo melko vanhoja sarjoja; uudemmissa tuskin (toivottavasti) revitään enää huumoria pelkästään naisia pakoilevista miehistä ja näitä sietävistä tai pakonomaisesti hoivaavista naisista. Miksei asetelman voi koskaan kuvitella kääntyvän päälaelleen? Siis näin:


Strömquist pureutuu omaan tarkkanäköiseen ja suorasanaiseen tyyliinsä myös sukupuolirooleihin. Naisten oletetaan yhä olevan hoivaavia ja sosiaalisesti läheisiä; miesten taas itsenäisiä ja riippumattomia. Heteronormatiivisissa patriarkaalisissa perheissä lapset oppivat roolinsa jo varhain. Strömquist kuitenkin huomauttaa, että miehen riippumattomuus on oikeasti vain näennäistä pseudoriippumattomuutta: mieskin tarvitsee naista ainakin pönkittääkseen valta-asemaansa. Nainen taas tarvitsee miestä, koska seksistisessä heteroperheessä kasvaneet tytöt oppivat jo pienenä, että naisellisuus saa omanarvontuntonsa vain suhteista muihin. Tämän vuoksi naiset ovat usein herkempiä arvostelulle ja vertaavat itseään muihin.


Strömquist käy monisanaisesti läpi avioliiton historiaa ja sitä, kuinka esim. seksiin, rakkauteen ja yksiavioisuuteen suhtautuminen on muuttunut historian saatossa ja eri kulttuureissa. Kun asiat esitetään kärjistäen ja mustavalkoisesti (kirjaimellisestikin: albumissa ei juuri värejä ole), lukiessa oikein hätkähtää ja hämmästyy, miten hassuja, piintyneitä tapoja kulttuurissamme onkaan. Strömquistin mielestä yksiavioinen, länsimainen käsitys rakkaudesta muistuttaa modernia, sekulaaria uskontoa: rakkauteen kuuluu uskoa yhteiskunnan hyväksynnän saavuttamiseksi. Rakkaus on yhtä kuin yksiavioisuus ja toisen ihmisen seksuaalinen omistusoikeus. Sen kyseenalaistavat tai siitä poikkeavat ihmissuhdemallit (avoimet suhteet, monisuhteet jne.) leimataan automaattisesti vääränlaisiksi ja niihin uskovia ihmisiä suorastaan kartetaan kuin uskonnollisesta lahkosta eronneita.

Strömquist on ironisen hauska ja tarkkanäköisen kriittinen, mutta olisin silti kaivannut tähän mustavalkoisuuteen enemmän myös niitä harmaita sävyjä, värejä ja ihmisten näkemistä muunakin kuin sukupuolensa edustajina. Tosin joskus stereotypioiden rikkominen vaatii ensin stereotypioiden esiintuomista niitä kärjistäen. Siinä Strömquist on mestari.

Bloggaajista myös Maija ja Katri ovat lukeneet albumin.

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne. Sammakko. 2017. 132 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Prins Charles känsla
Suomentaja: Helena Kulmala

Sammakko: Prinssi Charlesin tunne
Sammakko: Liv Strömquist

Kommentit

  1. Hauskaa, että olet myös lukenut Prinssi Charlesin tunteen! Pidin albusmista paljon. Sulla on hyvää analyysia teoksesta. Blogisihan täyttää tänä vuonna 10 vuotta - todella kunnioitettava saavutus! :)

    VastaaPoista
  2. Ja sä oot päässyt näkemään Liv Strömquistin livenäkin. Mäkin harkitsin sitä, kun hän vieraili syksyllä Helsingissä kirjakauppa Niteessä, mutta ajattelin sitten, että keskustelu on varmaan vain ruotsiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista! Itsekin laskeskelin, että tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen. Pitää jotenkin juhlistaa blogisynttäreitä sitten lokakuussa. :)
      Strömquist esiintyi Turussa englanniksi feministisen sarjakuvan paneelissa. Oli kyllä tosi mielenkiintoinen puhuja!

      Poista
  3. Hyvä postaus ja tosi mielenkiintonen blogi, nykyään tulee ite vähän harvemmin jostain syystä luettuu, mut oon bongannu täältä jo pariki kirjaa, jotka on vaan pakko saada käsiin!

    https://saanaparkkonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mahtavaa, että lukuvinkkejä on löytynyt! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude