Siirry pääsisältöön

Michael Wallner: Pariisin huhtikuu

Astuin kadulle eri miehenä. En ollut enää etuoikeutettu, en saanut turvaa miehittäjistä enkä miehitetyistä. En saanut näyttää papereitani, en puhua kieltäni, yksikin väärä äänne paljastaisi minut.

Huh, edellisestä päivityksestä on vierähtänyt lähes kolme viikkoa. Pariisin huhtikuu on luettu ja Pariisin elokuu koettu omakohtaisesti. :)

Michael Wallnerin romaani sijoittuu vuoteen 1943 Saksan miehittämään Pariisiin. Normandian maihinnousuun on vielä yli vuosi aikaa, ja saksalaissotilaat ovat osa Ranskan pääkaupungin katukuvaa.

Päähenkilö, nuori saksalaiskorpraali Roth edustaa kaikkia niitä sotilaita, jotka eivät voi käsittää sodan tarkoitusta. Niitä, joita kansallisaate ja propaganda eivät tunnu koskettavan. Niitä, jotka ovat poliittisten päättäjien, kansallisuutensa ja asepukujensa vankeja:

Roth, Wehrmachtin sotilas, Pariisi, kesä 1943. Ihmisellä on kansallisuus, ajattelin kotimatkalla. Hän on sen vanki. Harmaa univormu, väkäsin koristettu risti, lippu. Niin kauan kuin sotaa kestäisi, tämä olisi minun todellisuuteni.

Roth joutuu tulkin työnsä vuoksi osallistumaan ranskalaiskapinallisten kuulusteluihin, joissa syytettyjä kidutetaan julmasti. Saksalaissotilaan rooli tuntuu Rothista yhä vieraammalta ja vastenmielisemmältä. Hän keksiikin uskaliaan keinon paeta velvollisuuksiaan: hän pukeutuu silloin tällöin salaa siviilivaatteisiin ja esiintyy nuorena ranskalaismiehenä, Antoinena.

Eräänä iltana Antoine näkee kivellä istuvan nuoren naisen, Chantalin, joka lukee kirjaa. Nainen kiehtoo itsekin kirjallisuutta harrastavaa miestä, mutta hän ei tuolloin vielä tiedä tämän kuuluvan Ranskan vastarintaliikkeeseen.

Kun Chantalin perhe joutuu epäilyksen alle, Rothin on tehtävä päätös: olla kuuliainen maalleen ja esimiehilleen vai syyllistyä maanpetokseen varoittamalla ja auttamalla rakastamaansa naista. Wallner kuvaa hienosti tätä henkistä kamppailua, kahden roolin välillä tasapainoilemista, kahden vihollisrintaman välillä luovimista. Aiheelle sopivasti Roth tasapainoilee tulkin työssään myös kahden kielen välillä.


Wallnerin romaani on sujuvasti kirjoitettu, nopeasti etenevä, kikkailematon ja vahva kertomus. Samoihin aikoihin ja samoille seuduille sijoittuva Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe on selkeästi viihteellisempi ja kiiltokuvamaisempi. Siinäkin on hieman vastahakoisesti rooliinsa suhtautuva saksalaissotilas, joka kohtaa ranskalaistytön miehitetyssä maassa. Wallner on kuitenkin selvästi Doerria kriittisempi ja raadollisempi. Yllätyin hieman esimerkiksi siitä, kuinka graafisen tarkasti, mutta mässäilemättä, Wallner kuvailee kidutusta kuulustelutilanteessa.

Kirjoitin kesäkuussa, että Doerrin romaani on yksi hienoimmista toiseen maailmansotaan sijoittuvista romaaneista, jonka olen lukenut, mutta täytyy sanoa, että Pariisin huhtikuu ei jää kauas taakse. Sen inhimillinen ote, vähäeleinen tyyli ja kaihoisa tunnelma jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kirja on tehnyt vaikutuksen myös Saraan.

Michael Wallner: Pariisin huhtikuu. Otava. 2007. 260 sivua.
Saksankielinen alkuteos: April in Paris
Suomentaja: Marja Kyrö

Valomerkki.fi: "Rakkaus jää ajan vangiksi"

Kommentit

  1. Mikä kansi eli ihan unelmakuvani<3

    Tämä on varmaan Doerrin kirjaa vahvempi, mutta silti aivan rrrrakastan Kaikki se valo jota emme näe. Voisin lukea tämän, vaikka noita kidutuskohtauksia kammoankin, mutta luin vuoden alussa kaksi aihetta sivuavaa, joista kumpikin menee minulla näillä näkymin vuoden lopussa kuumaan ryhmään eli Sopimus ja Hyviä ihmisiä, joissa ei tietoakaan Doerrin lempeämmästä tyylistä.

    Toivottavasti tästä innostuvat monet, minä en enää ehdi, sillä eilen löin lukkoon viimeisen tänä vuonna must to read -kirjani. Olen lokakuun pois krijakehistä. Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Kannen valokuva on tosiaan tyylikäs. :)

      Minullakin on ollut viime aikoina jokin toinen maailmansota / Ranska -vaihe meneillään. Nytkin on kesken kaksi tuohon aikaan sijoittuvaa kirjaa, toinen kaunoa, toinen tietoa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Tässä on muutamia asioita, joita tyttäreni Sophia ja Louisa eivät koskaan saaneet tehdä: - käydä yökylässä - kutsua leikkikavereita kotiin - osallistua koulunäytelmään - valittaa siitä, että jäivät koulunäytelmän ulkopuolelle - katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä - valita itse harrastuksiaan - tuoda koulusta kymppiä huonompia arvosanoja Amy Chuan omaelämäkerrallisen kohukirjan alussa oleva lista asioista, jotka olivat kiellettyjä hänen tyttäriltään, on karua luettavaa. Chua yrittää kirjansa avulla vastata ihmettelijöiden kysymykseen siitä, minkä vuoksi erityisesti aasialaisperäiset lapset menestyvät usein kaikista parhaiten koulussa ja miksi yhä useampi huippumuusikko on vaikkapa kiinalainen. Chua uskoo kivenkovaan ns. kiinalaiseen kasvatusmalliin, jonka jyrkkyydestä yllä oleva listakin kertoo. Chuan mielestä on esimerkiksi huvittavaa, että monet amerikkalaiset tai "länsimaiset" äidit yleensäkin uskovat, että vanhempien on osoitettava lapsille, että oppim...